Hae LVI-insinöörin vakituiseen virkaan ja liity Kangasalan kaupungin osaavaan, motivoituneeseen ja hyvinvoivaan henkilöstön hyvän piiriin!
Kangasalalla palkitseva ja kannustava työilmapiiri ovat työssä viihtymisen ja onnistumisen kulmakiviä. Hyvä työilmapiiri säteilee hyvää koko kaupunkiin. Meillä Kangasalla arvostetaan oman osaamisen ja työyhteisön kehittämistä, joten kaupunki tarjoaa paljon koulutusmahdollisuuksia. Meillä saa kokeilla, onnistua ja erehtyä. Kaikista kokeiluista opimme uutta. Me tuemme ja kannustamme sinua pitämään huolta itsestäsi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Työhyvinvoinnin tukemiseksi meillä on käytössä uintietuus Kangasalan uimahallissa, hyvinvointi- ja työmatkaetuus (Epassi), työsuhdepolkupyöräetuus sekä hyvät ennaltaehkäisevät työterveyshuoltopalvelut. Kangasalan kaupungille on toistamiseen myönnetty Hyvän mielen työpaikka -merkki, joka kuvaa tekemäämme työtä henkilöstömme mielen hyvinvoinnin saralla.
LVI-insinöörin vakituinen virka sijoittuu rakennusvalvontaan, teknisen keskuksen ympäristö- ja rakennusvalvonnan palvelualueelle.
LVI-insinöörin tehtävään kuuluvat muun muassa rakentamislain edellyttämien LVI-tarkastusten ja -katselmusten pitäminen sekä hulevesiin liittyvä neuvonta ja ohjaus, rakentamislain edellyttämien lupien käsittely, valmistelu ja ratkaisu sekä hiilineutraali rakentaminen (ilmastoselvitysten, hiilikäden- ja -jalanjälkilaskelmien käsittely).
Kelpoisuusvaatimuksena on teknillisessä opistossa tai ammattikorkeakoulussa LVI-opintosuunnalla suoritettu insinöörin tai insinööri (amk) tutkinto. Lisäksi edellytetään hyvää käytännön kokemusta tehtäväalueelta.
Tehtävä edellyttää alan säännösten tuntemusta, kykyä suorittaa itsenäisiä ratkaisuja sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Työtehtävän hoito edellyttää oman auton käyttöä.
Hakijalle katsotaan eduksi:
- kokemus kunta-alalta ja/tai rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä
- suunnittelu- ja työmaakokemus
- Hyvät ICT-taidot
Tarjoamme sinulle tilaisuuden hyödyntää taitojasi laaja-alaisesti ja kehittää sekä itseäsi, että työtäsi.
Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 3.655,00 euroa/kk. Työehtosopimuksen mukaisesti työkokemuslisänä ammattialalisää 0-8 %, riippuen valitun henkilön työkokemuksesta.
Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.
Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Liity hyvän piiriin ja tule töihin Kangasalle!
Mikäli muutat Kangasalle kauempaa, autamme mielellämme vuokra-asunnon haussa.
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kangasalan-kaupunki/
Hae LVI-insinöörin vakituiseen virkaan ja liity Kangasalan kaupungin osaavaan, motivoituneeseen ja hyvinvoivaan henkilöstön hyvän piiriin!
Kangasalalla palkitseva ja kannustava työilmapiiri ovat työssä viihtymisen ja onnistumisen kulmakiviä. Hyvä työilmapiiri säteilee hyvää koko kaupunkiin.
LVI-insinöörin vakituinen virka sijoittuu rakennusvalvontaan, teknisen keskuksen ympäristö- ja rakennusvalvonnan palvelualueelle.
LVI-insinöörin tehtävään kuuluvat muun muassa rakentamislain edellyttämien LVI-tarkastusten ja -katselmusten pitäminen sekä hulevesiin liittyvä neuvonta ja ohjaus, rakentamislain edellyttämien lupien käsittely, valmistelu ja ratkaisu sekä hiilineutraali rakentaminen (ilmastoselvitysten, hiilikäden- ja -jalanjälkilaskelmien käsittely).
Kelpoisuusvaatimuksena on teknillisessä opistossa tai ammattikorkeakoulussa LVI-opintosuunnalla suoritettu insinöörin tai insinööri (amk) tutkinto. Lisäksi edellytetään hyvää käytännön kokemusta tehtäväalueelta.
Tehtävä edellyttää alan säännösten tuntemusta, kykyä suorittaa itsenäisiä ratkaisuja sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Työtehtävän hoito edellyttää oman auton käyttöä.
Hakijalle katsotaan eduksi:
- kokemus kunta-alalta ja/tai rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä
- suunnittelu- ja työmaakokemus
- Hyvät ICT-taidot
Tarjoamme sinulle tilaisuuden hyödyntää taitojasi laaja-alaisesti ja kehittää sekä itseäsi, että työtäsi.
Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 3.655,00 euroa/kk. Työehtosopimuksen mukaisesti työkokemuslisänä ammattialalisää 0-8 %, riippuen valitun henkilön työkokemuksesta.
Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.
Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Liity hyvän piiriin ja tule töihin Kangasalle!
Mikäli muutat Kangasalle kauempaa, autamme mielellämme vuokra-asunnon haussa.
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kangasalan-kaupunki/
johtava rakennustarkastaja Johanna Pitkänen, p. 050 550 9088 ja ympäristöpäällikkö Tuomo Antila, p. 050 550 9739 tai etunimi.sukunimi@kangasala.fi
Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 34 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon. #LiityHyvänPiiriin #TyöpäiväKangasalla
Sijainti
Urheilutie 13
36200 Kangasala
Kangasalan kaupunki
Kangasalan kaupunki
Kangasalan kaupunki
Kangasalan kaupunki
Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.