Skip to main content
test
määräaikainen koulunkäynninohjaaja - Tyrnävän kunta

Meillä on haettavana

kolme (3) koulunkäynninohjaajan tehtävää ajalle 4.8.2022 - 3.6.2023.

Tehtävään valittavat koulunkäynninohjaajat toimivat Kirkkomännikön koulun esi- ja perusopetuksessa tai erityisluokassa yhdessä opettajan ja muiden koulunkäynninohjaajien kanssa. Osa tehtävistä voi keskittyä oppilaan henkilökohtaiseen ohjaukseen.

Koulunkäynninohjaajan työ sisältää kasvatus- ja ohjaustyötä ja tarvittaessa henkilökohtaista avustamista yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa. Työhön voi kuulua lisäksi lääkehuollosta huolehtimista. Näiden lisäksi työhön kuuluu valvontatyötä, oppimateriaalin valmistamista, aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaamista ja muita mahdollisia rehtorin määräämiä tehtäviä.

Koulunkäynninohjaajan työaika on 38.75 h/vko. Osa ko. tehtävistä voidaan täyttää osa-aikaisena. Työaika voi vaihdella oppilaiden työjärjestysten ja muun toiminnan mukaan klo 7-17 välisenä aikana. Palkkaus on KVTES:n mukainen.

Valittavalta edellytetään lähihoitajan tai koulunkäynninohjaajan ammattitutkintoa tai muuta tehtävään soveltuvaa tutkintoa. Tehtävä edellyttää hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.

Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6§ 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Hakemus toimitetaan 29.7.2022 klo 15.00 mennessä Kuntarekryn kautta.

Lisätietoja

http://www.tyrnava.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja: rehtori Tarja Hietikko sähköpostilla tarja.hietikko@tyrnava.fi

Lisätietoja

Tyrnävän kunta

Tyrnävä tarjoaa mukavampaa arkea lähellä kaupunkia. Olemme rohkea ja kasvava noin 7 000 asukkaan viihtyisä kotikunta nopeiden yhteyksien päässä Oulun kaupunkiseudulta. Ainutlaatuisen nuori ikärakenteemme tekee meistä eläväisen ja dynaamisen perheiden kunnan. Kuntamme työyhteisö on pidetty, ja meillä on hyvä ja kannustava henki. Hae mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!


Osoite: Ketolantie 10, 91800 Tyrnävä

Sinulle suositellut työpaikat