Skip to main content
test
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Hae maarakentajan tehtävään ja liity Kangasalan kaupungin osaavaan, motivoituneeseen ja hyvinvoivaan henkilöstön hyvän piiriin!

Maarakentajan työsuhde sijoittuu teknisen keskuksen rakentamisen palvelualueelle, infran suunnittelu ja rakentaminen -palveluyksikköön osaksi kokenutta infran rakennusryhmää. Rakennusryhmän tehtäviä ovat muun muassa katujen, väylien, vesihuollon ja muun kunnallistekniikan uudis- ja saneeraustyöt.

Tehtävään kuuluu maarakennuskoneiden perämiehenä toimiminen, kunnallisteknisten putkien, johtojen ja viemäreiden sekä kaivojen asennukset, katu- ja vesihuoltotöiden maantiivistystyöt, liikenneopasteiden asennukset sekä muut maarakennusalan työtehtävät.

Maarakentajan kelpoisuusvaatimus on maarakennus-/rakennusalan perustutkinto tai muu soveltuva tutkinto sekä kokemusta maarakennusalalta.

Edellytämme ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta. Arvostamme infra-alan työmenetelmien, materiaalien ja kaluston tuntemusta, mittausosaamista, suunnitelmien luku- ja hahmotustaitoa sekä tiimi- ja yhteistyötaitoja.

Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön työehtosopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan yleistyöaikaa 38,25 h/vk sekä 6 kk:n koeaikaa.

Hakuaikaa on päätetty jatkaa 22.4.2024 klo 15.00 asti. Aikaisemmin lähetetyt hakemukset huomioidaan jatkohaussa.

Kangasalla palkitseva ja kannustava työilmapiiri ovat työssä viihtymisen ja onnistumisen kulmakiviä. Hyvä työilmapiiri säteilee hyvää koko kaupunkiin. Meillä Kangasalla arvostetaan oman osaamisen ja työyhteisön kehittämistä, joten kaupunki tarjoaa paljon koulutusmahdollisuuksia. Meillä saa kokeilla, onnistua ja erehtyä. Kaikista kokeiluista opimme uutta. Me tuemme ja kannustamme sinua pitämään huolta itsestäsi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Työhyvinvoinnin tukemiseksi meillä on käytössä uintietuus Kangasalan uimahallissa, hyvinvointi- ja työmatkaetuus (Epassi), työsuhdepolkupyöräetuus sekä hyvät ennaltaehkäisevät työterveyshuoltopalvelut. Kangasalan kaupungille on toistamiseen myönnetty Hyvän mielen työpaikka -merkki, joka kuvaa tekemäämme työtä henkilöstömme mielen hyvinvoinnin saralla.

Liity hyvän piiriin ja tule töihin Kangasalle!

Mikäli muutat Kangasalle kauempaa, autamme mielellämme vuokra-asunnon haussa.

Lisätietoja

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kangasalan-kaupunki/

Yhteystietomme

suunnitteluinsinööri Sakari Filpus, p. 044 481 3010 ja rakennusmestari Markku Lahtinen p. 044 481 3125 tai etunimi.sukunimi@kangasala.fi

Tietoa organisaatiosta

Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 33 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon. #LiityHyvänPiiriin #TyöpäiväKangasalla

Sijainti
Kaarina Maununtyttärentie 6
36200 Kangasala

  • Kangasalan kaupunki - Savuton työpaikka
  • Kangasalan kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja
  • Kangasalan kaupunki - UNICEF lapsiystävällinen kunta
  • Kangasalan kaupunki - Hyvän mielen työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Finnish Consulting Group Oy Finnish Consulting Group Oy-logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.