Ylitornion kunta (Ylitornion maaseutuhallinnon YTA) vastaa Ylitornion, Pellon ja Kolarin kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisen palvelujen tuottamisesta. Haemme nyt maaseutusihteerin viransijaista.
Maaseutusihteeri toimii alueensa maaseutuelinkeinoviranomaisena, jonka päätehtävänä on hoitaa alueen viljelijöiden EU- ja kansallisten maataloustukien käsittely, maksatus ja päätöksenteko. Kuntatason maataloustukihallinnon tehtävien lisäksi toimeen kuuluu myös mm. riistavahinkolain mukaiset tehtävät, lausuntojen antaminen, eläintenpitäjärekisterin hallinta sekä maatalouden varautumiseen liittyviä tehtäviä. Tehtävän pääasiallinen sijoituspaikka on Ylitornion kunnantalo. Työ sisältää ajoittain toimistopäiviä Kolarissa ja Pellossa. Työ sisältää myös maastotarkastusten tekemistä. Työ edellyttää oman auton käyttöä.
Viran kelpoisuusehtona on maatalous- tai luonnonvara-alan AMK-tutkinto tai vastaava opistoasteinen tutkinto. Työnkuva edellyttää hyvää organisointikykyä, oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, paineensietokykyä sekä hyviä yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoja sekä hyvää tietämystä maa- ja porotaloudesta. Alueen paikallistuntemus sekä kokemus maaseutuhallinnon tehtävistä katsotaan eduksi. Työ edellyttää hyvien tieto- ja viestintätekniikan taitojen lisäksi aktiivista muutos- ja kehittämisvalmiutta.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Määräaikaisuuden syynä on sijaisuus.
Tehtävän kesto: 1.3.2025 - 28.2.2026
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/maaseutusihteerin-viransijaisuus-ylt-04-1-25/
- Ylitornion kunta
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- YLT-04-1-25
- 1.3.2025 - 28.2.2026
- KVTES:n mukaisesti.
- 4.2.2025 13:17 - 18.2.2025 15:00
- Hallinto- ja toimistotyöToimistotyöTekninen alaMaatalousala ja metsä- ja puistotyötLappiYlitornioKunta
Hallintojohtaja Teija Kannala p. 0400 220349
Ylitornio on n. 3800 asukkaan ainutlaatuinen kulttuurien kohtaamispaikka. Kunnassa on viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö, hyvät peruspalvelut sekä yrittäjäystävällinen ilmapiiri. Hyvä palvelutaso, puhdas luonto ja monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet tekevät Ylitorniosta houkuttelevan asuinpaikan niin nykyisille kuin uusillekin ylitorniolaisille.
Olemme savuton työyhteisö.
Sijainti
Ylitornio
Ylitornion kunta
Työavain 484010
Ylitornion kunta
Työavain 497932
Ylitornion kunta
Työavain YLT-02-1-25
LapIT Oy
Työavain LAPIT-05-3-24
LapIT Oy
Työavain LAPIT-08-2-24
Lapin hyvinvointialue
Työavain 638438
Lapin hyvinvointialue
Työavain 638430
Lapin hyvinvointialue
Työavain 642011