Pysyykö sinulla imuri kädessä ja osaatko keittää perunan? Meillä on tarjolla Suomen pohjoisimmassa kylässä Nuorgamissa monipalvelutyöntekijän toimi.
Monipalvelutyöntekijän tehtäviin kuuluu Nuorgamin alakoulun ja päiväkodin puhtaanapito ja ruuanlaitto, joko puolivalmisteista tai suoraan raaka-aineista. Ruokaa valmistetaan koko monitoimitalon porukalle eli noin 25 henkilölle.
Toivomme sinulta reipasta otetta työhön, hyviä yhteistyötaitoja ja iloista mieltä. Tehtävään soveltuva koulutus ei ole pahitteeksi ja hygieniapassikin on hyvä olla olemassa. Tarvittaessa mahdollistamme hygieniapassin suorittamisen. Työkokemus on hyvää plussaa, mutta työkin tekijäänsä opettaa. Pohjoissaamen kielen taito on eduksi.
Työ on toistaiseksi voimassa oleva ja alkaa 1.8.2025 tai sopimuksen mukaan.
Noudatamme KVTES:iä, mutta voit esittää myös oman palkkatoiveen. Tehtävä on uusi ja sitä ei vielä ole kukaan päässyt tekemään, joten sinulla olisi mahtava mahdollisuus kehittää omaan työtäsi juuri sellaiseksi kuin itse haluat. Meillä on tehty siivoustyön mitoitus hyvillä ohjeilla ja sekä siivoustyöhön että ruokahuoltoon saat perehdytyksen alan ammattilaisilta.
Ennen toimen vastaanottamista valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Hakemukset pyydetään lähettämään 8.6.2025 mennessä ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta www.kuntarekry.fi. Mikäli sähköinen hakemus ei ole mahdollinen, voi hakemuksen opinto- ja työtodistuksineen lähettää postitse osoitteella: Utsjoen kunta, tekninen toimi, PL 41, 99981 UTSJOKI tai sähköpostitse tekninen@utsjoki.fi.
Mahdolliset haastattelut suoritetaan viikolla 24
Pysyykö sinulla imuri kädessä ja osaatko keittää perunan? Meillä on tarjolla Suomen pohjoisimmassa kylässä Nuorgamissa monipalvelutyöntekijän toimi.
Monipalvelutyöntekijän tehtäviin kuuluu Nuorgamin alakoulun ja päiväkodin puhtaanapito ja ruuanlaitto, joko puolivalmisteista tai suoraan raaka-aineista.
Toivomme sinulta reipasta otetta työhön, hyviä yhteistyötaitoja ja iloista mieltä. Tehtävään soveltuva koulutus ei ole pahitteeksi ja hygieniapassikin on hyvä olla olemassa. Tarvittaessa mahdollistamme hygieniapassin suorittamisen. Työkokemus on hyvää plussaa, mutta työkin tekijäänsä opettaa. Pohjoissaamen kielen taito on eduksi.
Työ on toistaiseksi voimassa oleva ja alkaa 1.8.2025 tai sopimuksen mukaan.
Noudatamme KVTES:iä, mutta voit esittää myös oman palkkatoiveen. Tehtävä on uusi ja sitä ei vielä ole kukaan päässyt tekemään, joten sinulla olisi mahtava mahdollisuus kehittää omaan työtäsi juuri sellaiseksi kuin itse haluat. Meillä on tehty siivoustyön mitoitus hyvillä ohjeilla ja sekä siivoustyöhön että ruokahuoltoon saat perehdytyksen alan ammattilaisilta.
Ennen toimen vastaanottamista valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Hakemukset pyydetään lähettämään 8.6.2025 mennessä ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta www.kuntarekry.fi. Mikäli sähköinen hakemus ei ole mahdollinen, voi hakemuksen opinto- ja työtodistuksineen lähettää postitse osoitteella: Utsjoen kunta, tekninen toimi, PL 41, 99981 UTSJOKI tai sähköpostitse tekninen@utsjoki.fi.
Mahdolliset haastattelut suoritetaan viikolla 24
Vt. kiinteistöpäällikkö/ kunnanjohtaja Päivi Kontio, sp. paivi.kontio@utsjoki.fi, p. 040 744 7630.
Utsjoki (pohjoissaameksi Ohcejohka) on Suomen pohjoisin ja ainoa saamelaisenemmistöinen kunta. Asukkaita kunnassa on 1260. Utsjoen naapurikunnat ovat Inari sekä Norjan puolella Karasjoki, Tana ja Nesseby, joiden kanssa tehdään yhteistyötä palveluiden järjestämisessä. Alueen ainutlaatuinen luonto ja värikkäät tapahtumat antavat aikaa ja tilaa rentoutumiselle muun muassa monipuolisten luontoharrastusten parissa.
Sijainti
Pl 41
99980 Utsjoki
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Utsjoen kunta
Lapin hyvinvointialue
Lapin hyvinvointialue
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.