Skip to main content
test
Museoamanuenssi / Tampereen taidemuseo - Tampereen kaupunki

Tampereen taidemuseo hallinnoi ja hoitaa Suomen toiseksi suurinta taidekokoelmaa, joka käsittää yli 15 000 teosta. Monet teoksista ovat nähtävissä kaupungin julkisissa ulko- ja sisätiloissa. Maailman ainoa Muumimuseo on osa taidemuseon organisaatiota ja perustuu Tove Janssonin lahjoittamaan muumikuvitusten kokoelmaan.

Haemme museoamanuenssia määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.9.2022 - 28.2.2023.

Museoamanuenssina vastaat Tampereen taidemuseon kokoelmien hallinnasta: taideteosten luetteloinnista ja perustutkimuksesta, kokoelmadatan ylläpidosta, täydentämisestä ja raportoinnista sekä kokoelmien käyttöön liittyvistä sopimuksista. Osaat käyttää sujuvasti tavallisimpia taidemuseoiden kokoelmahallintaohjelmia ja edistät museokokoelmien saavutettavuutta avaamalla tietosisältöjä myös muiden verkkopalveluiden avulla. Huolehdit taidekokoelmiin kohdistuvista näyttelylainoista sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Museoamanuenssina osallistut keskeisimpien kokoelmatyötä ohjaavien prosessien suunnitteluun ja toteuttamiseen yhdessä kokoelmapäällikön kanssa.

Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, jonka pääaineena on taidehistoria.

Eduksi katsotaan arvosana museologiassa tai arkisto- ja kirjastoalan opinnot.

Lisätietoja tehtävästä antaa kokoelmapäällikkö Suvi-Mari Eteläinen puh. 044 263 0580 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Hakuaika päättyy 15.8.2022.

Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.


Lisätietoja

http://www.tampere.fi
http://www.tampere.fi/tyo

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa kokoelmapäällikkö Suvi-Mari Eteläinen puh. 044 263 0580 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Lisätietoja

Tampereen kaupunki, Tampereen taidemuseo

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!


Osoite: PL 487, 33101 Tampere
Tampereen kaupunki - Savuton työpaikka Tampereen kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja Tampereen kaupunki - Vastuullinen työnantaja

Sinulle suositellut työpaikat