
Musiikkioppilaitoksen opettajan (viulu) virka Oulun konservatoriossa.
Haemme MUSIIKKIOPPILAITOKSEN OPETTAJAA vakinaiseen virkaan Oulun konservatorioon.
Oulun konservatoriossa tarjotaan lapsille ja nuorille musiikin laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta klassisessa musiikissa, rytmimusiikissa ja varhaisiän musiikkikasvatuksessa. Tämän lisäksi konservatorio tarjoaa toisen asteen ammatillista koulutusta klassisessa musiikissa, rytmimusiikissa ja kirkkomusiikissa.
Haemme viulunsoiton opetukseen syvällisesti perehtynyttä opettajaa, jolla on kykyä opettaa sekä taiteen perusopetuksen oppilaita että ammatillisen toiseen asteen opiskelijoita. Etsimällämme opettajalla on hyvät yhteistyötaidot ja valmiuksia myös yhteismusisoinnin opettamiseen. Hakijan eduksi voidaan huomioida hänen erikseen yksilöimänsä vahvuusalue.
Viulunsoiton opettajalta edellytetään kykyä ja innostusta oppilaan yksilöllisen, elinikäisen musiikkisuhteen laaja-alaiseen rakentamiseen ja esiintymistaitojen monipuoliseen kehittämiseen sekä kykyä kehittää oman oppiaineensa ja koko oppilaitoksen pedagogista toimintaa.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 13 § mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/5134/2025. Hakemukset on toimitettava 28.4.2025 klo 15.00 mennessä.
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/musiikkioppilaitoksen-opettaja-viulu-oulun-konservatorio-oul-04-311-25/ -
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen -
OUL-04-311-25 -
Sopimuksen mukaan elokuussa -
OVTES -
10.4.2025 00:01 - 28.4.2025 15:00 Opetus- ja kulttuuriala Aineenopettajat ja lehtorit Pohjois-Pohjanmaa Oulu Kunta
Lisätietoja antaa rehtori Noora Tuominen, p. 044 703 9161 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.
Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.
Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.
Sijainti
Leevi Madetojan Katu 1
90140 Oulu
Oulun kaupunki
Työavain OUL-04-1339-21
Oulun kaupunki
Työavain OUL-04-870-21
Oulun kaupunki
Työavain OUL-04-406-25
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Työavain OSAO-02-126-24
Oulun kaupunki
Työavain OUL-04-994-20
Egentliga Finlands välfärdsområde
Työavain VARHA25-01-6-24
Oulun kaupunki
Työavain OUL-04-485-19