Hakuaika päättyy
Hae mukaan ammattitaitoiseen ja Eloisaan joukkoomme!
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee neuvolan ja kouluterveydenhuollon vastaavaa lääkäriä Mikkeliin vakituiseen virkasuhteeseen 1.4.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Neuvolan ja kouluterveydenhuollon vastaavan lääkärin tehtäviin kuuluu kliinisen potilastyön lisäksi hallinnollisia työtehtäviä kuten työvuorosuunnittelua yhdessä Mikkelin kolmen avovastaanoton tiimivastaavan kanssa, uusien lääkäreiden perehdytystä sekä neuvolan ja kouluterveydenhuollon toiminnan kehittämistä. Lisäksi teet tiivistä yhteistyötä palveluesihenkilöiden kanssa.
Hallinnollisen työn osuus on vakituisesti noin 20%. Mikäli hallinnon työ kiinnostaa enemmän, on mahdollisuuksia ottaa lisäksi projektiluonteisia lisävastuualueita hyvinvointialueella.
Kliininen työ on äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvolaa sekä kouluterveydenhuoltoa. Mahdollisuus on tehdä myös monipuolista terveyskeskuslääkärin työtä hyvien kollegoiden kanssa. Ympärilläsi on osaava hoitohenkilökunta ja moniammatillinen yhteistyö eri ammattiryhmien kesken sujuu hyvin.
Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, päätöksentekokykyä, ahkeraa työotetta sekä joustavuutta. Odotamme sinulta hyviä itsereflektion taitoja ja motivaatiota oppia uutta. Sujuvat tietotekniset taidot, kyky oppia uusia järjestelmiä sekä hyvä kirjallinen suomen kielen taito ovat edellytyksenä tehtävään.
Tehtäväkohtainen palkka on 9843,81e/kk ja lisäksi tehtäväkohtaisen palkan päälle tulevat henkilökohtaiset ja paikallisen sopimuksen lisät.
Viikkotyöaika on 38 h 15 min ja osa-aikaisesta tai osittain etänä tehtävästä työstä on mahdollista neuvotella.
Autamme mielellämme käytännön asioiden järjestelyissä, kuten asunnon etsimisessä. Mikäli haluat tulla tutustumaan tulevaan työpaikkaasi ja -yhteisöösi ennen päätöstäsi, sekin onnistuu.
Eloisa tarjoaa työntekijöilleen kattavat henkilöstöedut, kuten 300 euron arvoisen edun käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin tai hyvinvointipalveluihin, kahvit, teet ja kaakaot työpaikalla sekä työsuhdepyöräedun. Haluamme, että viihdyt ja voit meillä hyvin.
Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on laillistetun lääkärin pätevyys (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/94 4 §). Yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinto ja aiempi työkokemus terveyskeskuslääkärin työstä katsotaan eduksi. Aiemmat hallinnolliset työtehtävät katsotaan eduksi, mutta ei ole pakollinen.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista., Ennen valinnan vahvistamista valitun tulee esittää terveydentilaa koskeva selvitys. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
https://etelasavonha.fi/tyopaikat
Lisätietoja tehtävästä antaa ylilääkäri Elina Ahonen, p. 050 3117266, elina.ahonen@etelasavonha.fi
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.