Ikaalisten kaupungin nuorisopalvelut hakee

NUORISO-OHJAAJAA

Haemme oma-aloitteista ja innostunutta nuoriso-ohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Ikaalisten kaupungille.

Hakijalta odotamme luovaa ja ratkaisukeskeistä ajattelutapaa, joustavaa asennetta sekä kykyä itsenäiseen- ja tiimityöskentelyyn. Positiivinen ja motivoitunut asenne työn tekemiseen heijastuu niin kohderyhmänä oleviin lapsiin ja nuoriin kuin verkostoonkin. Yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa verkostoissa kuuluu tehtävään, yhteisenä tavoitteena nuorten hyvinvoinnin ja ennaltaehkäisevän päihdetyön edistäminen. Ohjaajana tulee omata kasvatuksellinen työote. Oleellista on innostua ja innostaa nuoria, kuunnella ja kuulla sekä olla aidosti läsnä kulloisessakin tilanteessa. Tehtävä edellyttää perinteisen nuorisotilatyön lisäksi työskentelyä erilaisissa ympäristöissä nuorten kohtaamiseksi, esimerkiksi kouluissa, tapahtumissa ja leireillä. Nuoriso-ohjaaja on myös mukana koordinoimassa harrastustoimintaa. Digitaaliseen nuorisotyöhön tarvitaan osaamista ja vastuullasi on nuorisopalveluiden some-kanavien koordinointi. Nuorten osallisuutta pääset edistämään nuorisovaltuustotyössä.

Nuoriso-ohjaajan työ sijoittuu paljolti nuorten vapaa-aikaan eli sisältää ilta-ja viikonlopputyötä. Edellytämme mahdollisuutta auton käyttöön tehtävän hoitamisessa.

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alempi ammattikorkeakoulututkinto, aikaisempi opistoasteinen tutkinto tai soveltuva ammatillinen perustutkinto ja vahva työkokemus nuorisotyöstä.

Hakemukset tulee toimittaa 21.5.2021 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn kautta. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Toimen täyttämisessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa. Toimi täytetään 1.7.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työaika on 38,25 tuntia/viikko. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Ikaalinen on savuton kunta.

Lisätietoja

https://ikaalinen.fi/
https://ikaalinen.fi/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Sari Sarkonen, 044 730 1225, sari.sarkonen@ikaalinen.fi, Koulunpolku 4, 39500 Ikaalinen

Lisätietoja

Ikaalisten kaupunki, Sivistyspalvelut, Nuoriso- ja liikuntatoimi

Ikaalinen - Iso Pikkukaupunki

on uskaltava, rohkea, kokeileva ja kehittävä matkailukaupunki, jossa monipuolinen osaaminen, koulutus ja kulttuuri tukevat kehitystä Pirkanmaan kasvun kehällä. Ikaalisten kylpylä, idyllinen Wanha Kauppala ja kansainvälinen Sata-Häme soi –harmonikkafestivaali ovat osa identiteettiämme. Ikaalinen tarjoaa asukkailleen upean järvimiljöön, sujuvat palvelut ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet – Isossa Pikkukaupungissa saat laatuaikaa itsellesi ja perheellesi!

Ikaalisten kaupunki työllistää vuosittain noin 600 oman työnsä kehittäjää monipuolisissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä. Jokaisessa tehtävässä, jokaisella toimialalla on kaupunginjohtajan lupa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kehittää omaa perustyötä yhteistyössä muiden työkavereiden kanssa. Suomen parhaat palvelut tehdään innovatiivisella ja ennakkoluulottomalla työotteella. Lisäksi olemme koulutusmyönteinen työnantaja.

Ikaalinen on savuton kaupunki.

Tule työkaveriksemme tekemään ja toteuttamaan tulevaisuuden palveluita!


Osoite: Koulunpolku 4, 39500 Ikaalinen

Sinulle suositellut työpaikat