Nuorisopalvelujen tekemä nuorisotyö on muhoslaisten nuorten näköistä ja heitä kuulevaa kasvatustyötä, joka tuottaa lapsille ja nuorille monipuolista vapaa-ajan toimintaa, neuvontaa ja tukea sekä edistää nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.
Nuoriso-ohjaaja työskentelee muhoslaisten nuorten parissa tukien heidän hyvinvointiaan, kehitystään ja osallisuuttaan yhteiskunnassa. Tehtäviin kuuluu erilaisten nuorille suunnattujen aktiviteettien, kuten harrastusryhmien, kerhojen, leirien ja tapahtumien suunnittelu ja ohjaus sekä nuorisotilatoiminta.
Tehtävä edellyttää hyvää organisointikykyä ja kykyä toimia yhteistyössä erilaisten sidosryhmien, kuten vanhempien, koulujen, sosiaalipalveluiden ja muiden nuorten kanssa työskentelevien tahojen kanssa.
Tehtävä sijoittuu Muhoksen kunnan nuorisopalveluihin. Edellytämme sinulta alalle soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai aikaisempaa vastaava opistotason tutkintoa sekä kokemusta nuorten kanssa tehtävästä työstä. Eduksi luemme aiemman kokemuksesi nuorisotyöntekijänä nuorten parissa tehdystä työstä, hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö- ja verkostotyötaidot, kyvyn toimia itsenäisesti ja tiimissä.
Työ alkaa 7.1.2026 tai sopimuksen mukaan. Noudatamme työsuhteessa kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Tasopalkka 2VAP50 on 2582 euroa.
Tehtävään valitun on ennen työn aloittamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote sekä hyväksytty lääkärintodistus.
Hakemus tulee jättää 21.11.2025 klo 15.00 mennessä. Hakemukset tulee toimittaa ensisijaisesti www.kuntarekry.fi kautta.
Haastattelut pyritään pitämään viikolla 48.
Tule tekemään kanssamme merkityksellistä työtä nuorten hyväksi!

Sari Laakkonen, liikunta- ja hyvinvointipäällikkö, p. 044 4970 403 arkisin klo 12-15.
Muhos on sydämen maisema noin 9000 kuntalaiselle. Kaunis, monimuotoinen luonto ja toimivat palvelut luovat edellytykset laadukkaaseen asumiseen ja vireään yritystoimintaan. Oulujokilaakson keskuksena Muhos on elinvoimainen ja kehittyvä kunta, jossa kannamme nykyaikaisen maaseudun lippua korkealla!
Sijainti
Asematie 14
91500 Muhos

Koulutuskuntayhtymä OSAO
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.