Skip to main content
test
Nuoriso-ohjaaja / Nuorisopalvelut - Tampereen kaupunki

Nuorisopalvelut ovat mukana nuorten arjessa nuorisotiloilla, tapahtumissa, kouluilla ja verkossa. Nuorisopalvelut tarjoavat lapsille ja nuorille monipuolisia harrastus- ja vapaa-ajan palveluita, omaehtoista toimintaa sekä kohdennettua nuorisotyötä. Toimintamuotoina käytetään mm. avointa tilatoimintaa, kouluyhteistyötä, työpajatoimintaa, yksilö- ja ryhmätyöskentelyä, jalkautuvaa työtä sekä retkiä ja leirejä. Nuorisopalveluilla on käytössään 11 toimipistettä eri puolilla kaupunkia.

Haemme nuoriso-ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen nuorisopalveluihin. Palvelussuhteen alkaessa tehtävä sijoittuu Helapuiston nuorisokeskukseen Hervannassa, mutta työskentelemme joustavasti myös muissa nuorisopalveluiden yksiköissä sekä leireillä, tapahtumissa ja kesätoiminnoissa ympäri kaupunkia.

Nuoriso-ohjaajana tehtävänäsi on lasten ja nuorten yksilö- ja ryhmäohjaus sekä kasvun ja kehityksen tukeminen ikäkausivaatimusten mukaisesti. Tehtäväkenttäsi pitää sisällään paitsi ohjaustyötä, myös verkostotyötä ja uusien työtapojen ja -muotojen kehittämistä moniammatillisissa työtiimeissä toiminta-alueilla. Työssäsi tarvitset hyviä sosiaalisia taitoja, ulospäinsuuntautunutta itsenäistä työotetta, sekä yksilö- ja ryhmänohjaustaitoja. Toivomme sinulta monipuolista osaamista erilaisten ryhmien vetämiseen (esim. liikunta ja kädentaidot).

Kelpoisuusvaatimuksena on kasvatus- ja ohjausalalle soveltuva, vähintään toisen asteen ammatillinen perustutkinto.

Eduksi lasketaan ohjaus- ja verkostotyökokemus sekä lasten/nuorten palvelukentän tuntemus. Lisäksi eduksi katsotaan osaaminen digitaalisen nuorisotyön ja e-urheilun parista.

Tehtävään valitun tulee ennen toimen vastaanottamista esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Lisätietoa tehtävästä antaa koordinaattori Meri Rontu puh. 044 430 9345.

Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 2 293,19 €/kk, työkokemuslisästä sekä mahdollisista muista palkanlisistä. Tehtävä sisältää säännöllistä ilta- ja viikonlopputyötä.

Hakuaika päättyy 1.12.2023.

Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!

Lisätietoja

http://www.tampere.fi/tyo
https://www.tampere.fi/nuoret/nuorisokeskukset/helapuiston-nuorisokeskus

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

koordinaattori Meri Rontu puh. 044 430 9345

Lisätietoja

Tampereen kaupunki, Nuoriso- ja ohjauspalvelut

Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: 33720 Tampere
Tampereen kaupunki - Savuton työpaikka Tampereen kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja

Sinulle suositellut työpaikat