Nuorisotilaohjaaja - Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut hakee

NUORISOTILAOHJAAJAA

vuorotteluvapaan sijaiseksi ajalle 8.11.2021-6.5.2022.

Nuorisotilaohjaajan työtehtävän keskiössä on nuorten kohtaaminen sekä kasvatuksellinen ohjaaminen ja neuvonta nuorisotilatoiminnassa. Työtehtävä pitää sisällään toiminnan suunnittelua, organisointia, dokumentointia ja kehittämistä osana työyhteisöä. Työaikasi sijoittuu pääasiassa nuorten vapaa-ajalle ja työ pitää sisällään ilta- ja viikonlopputöitä.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on vähintään kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (nuoriso- ja yhteisöohjauksen ohjausala) tai aikaisempi alan perustutkinto. Odotamme sinulta oma-aloitteista työotetta sekä hyviä tiimi- ja vuorovaikutustaitoja.

Vuorotteluvapaan sijaiseksi palkattavan henkilön on oltava TE-toimistossa työttömänä työnhakijana. Vuorotteluvapaan sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on
- ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana tai
- alle 30-vuotias, jonka ammatti- tai korkeakoulututkinnosta on kulunut alle vuosi tai
- vuorotteluvapaasijaisuuden alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).

Tehtävä alkaa 8.11.2021. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Tehtäväkohtainen palkka on 2109,30-2243,55 €/kuukaudessa.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.

Haastattelut toteutetaan 27.10.2021.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Palveluesimies Anna-Bodil Boe, puh. 050 539 5042 tai sähköpostitse sähköposti: anna-bodil.boe@jyvaskyla.fi
Mahdolliset tiedustelut viikoilla 40 ja 41

Lisätietoja

Nuorisopalvelut

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on noin 7000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.


Osoite: 40100 Jyväskylä
Jyväskylän kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat