Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Vantaan kaupunki, Kaupunkikulttuuri ja hyvinvointi,
    Nuoriso- ja yhteisöpalvelut / Alueellinen nuorisotyö

    Työsuhteen kesto: Määräaikainen 02.06.2025 tai sopimuksen mukaan - 03.08.2025

    Nuorisotyön sijaiset suunnittelevat ja ohjaavat monipuolista kesätoimintaa alueellisessa nuorisotyössä eri puolilla Vantaata. Toimintaa järjestetään lapsille ja nuorille nuorisotiloilla ja niiden lähiympäristössä. Toimintamuotoina on muun muassa avoimet nuorten illat, erilaiset harrasteryhmät, päiväleiri- ja leiritoiminta, retket, liikunta, digitaalinen nuorisotyö ja pelitoiminta, jalkautuva nuorisotyö sekä kulttuuriset toimintamuodot. Lisäksi tarjolla on kaksi työtehtävää jalkautuvaa nuorisotyötä toteuttavassa NTR- eli Nuorisotyö raiteilla -työmuodossa.

    Hakijalta odotamme kasvatuksellista otetta nuorten kohtaamiseen, täsmällisyyttä, oma-aloitteisuutta, organisointikykyä, luovaa, innostunutta, positiivista ja ratkaisukeskeistä ajattelutapaa sekä kykyä itsenäiseen ja tiimityöskentelyyn. Edellytämme valmiutta ilta- ja viikonlopputyöhön.

    Kerrothan hakemuksessa ammatillisista vahvuuksistasi, erityisosaamisalueistasi tai harrastuneisuudestasi, joita voisit hyödyntää kesätyössä.

    Työsuhteet ovat kestoltaan 1-2 kk sijoittuen kesä - elokuun välille. Työpaikkojen määrä on 1-16 paikkaa.

    Olet etsimämme henkilö, jos opiskelet jotain seuraavista tutkinnoista:

    • Nuoriso- ja yhteisöohjaaja
    • Sosionomi
    • Yhteisöpedagogi
    • Tai muuta soveltuvaa alaa
    Ryhmähaastattelut tehtäviin järjestetään 11.3.2025 klo 9-16

    Vietä kokemusten kesä Vantaalla

    Vantaalla on avoin ja rento, yhdenvertaisuuteen perustuva ilmapiiri sekä esihenkilön ja työyhteisön tuki työssäsi. Olemme vastuullinen ja turvallinen työnantaja.

    Meillä saat hyödyllistä kokemusta työelämästä ja luot tarpeellisia verkostoja tulevaisuutta varten. Pääset harjoittelemaan oikeita töitä - samoja hommia, mitä muutkin meillä tekevät. Arvostamme tuoreita näkemyksiä ja mukanasi tuomia uusia tietoja ja taitoja.

    Käy kurkkaamassa Vantaan kesätyösivut ja lue kesätyöntekijöiden kokemuksista Vantaalla!

    Jätä hakemus jo tänään ja #Vantaudu kesätyölle!

    Työsuhteen tietojaKelpoisuusvaatimus: Soveltuvat opinnot

    Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti

    Palkkaus: 2263,98 eur/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.

    Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote

    Työpaikkojen lukumäärä: 16

    Koeaika: Koeaika on puolet määräaikaisen työsuhteen kestosta

    Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen

    Palvelusuhteen muoto: Työsuhde

    Työaika: 38 h 15 min/viikko

    Yhteystiedot:

    Alueellisen nuorisotyön esihenkilöt tavoitettavissa tiistaisin klo 13-15 välillä. Yhteystiedot löytyvät https://www.vantaa.fi/fi/palveluhakemisto/toimipiste/nuorisopalveluiden-toimipiste#tab-introduction nettisivuilta.

    Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.

    Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.

    Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Vantaan kaupunki
    • Työpaikka
    • vantaa-16242
    • 24.1.2025 12:00 - 28.2.2025 16:00
    • UusimaaKunta
    Tietoa organisaatiosta

    Vantaa on rento ja rohkea työnantaja. Vahvuutenamme on joustava, avoin, yhteisöllinen ja kannustava ilmapiiri. Etsimme aktiivisesti keinoja edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja laajaa monimuotoisuutta.
    Henkilöstömme kokee työyhteisöt toimiviksi, ja niissä on paljon sosiaalista pääomaa. Vantaa on hyvin johdettu kaupunki, jossa lähiesihenkilöiltä saa tukea työhön ja jossa valmentavaa johtamista kehitetään koko ajan. Meillä työhyvinvoinnistasi huolehditaan, ja saat käyttöösi monipuoliset edut.
    Vantaan kaupungin palveluksessa on yli 8000 eri alojen ammattilaista. Heistä noin puolet työskentelee opetus- ja kasvatustehtävissä, osa teknisissä tehtävissä ja loput hallinnossa. Tarjoamme moneen elämäntilanteeseen sopivia töitä. Liity joukkoomme!

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Vantaan kaupunki

    Kädentaitopaja, työkokeilu, Nuorten työpajatHakuaika päättyy31.12.202623:59

    Työavain vantaa-15600

    Vantaan kaupunki

    Kulttuuripaja, työkokeilu, Nuorten työpajatHakuaika päättyy31.12.202623:59

    Työavain vantaa-15599

    Vantaan kaupunki

    Keittiöpaja, työkokeilu, Nuorten työpajatHakuaika päättyy31.12.202623:59

    Työavain vantaa-15601

    Päijät-Hämeen hyvinvointialue

    Avoin hakemus hammashoitajille / suuhygienisteilleHakuaika päättyy15.6.202523:59

    Työavain PAIJATHA-11-167-24

    Raaseporin kaupunki

    Varhaiskasvatuksen kieli - ja kulttuuri opettajaHakuaika päättyy23.2.202523:59

    Työavain 643053

    Kittilän kunta

    Varhaiskasvatuksen lastenhoitajia ja opettajiaHakuaika päättyy31.3.202514:00

    Työavain 406393

    Etelä-Karjalan hyvinvointialue

    Avoin hakemus, HoitohenkilöstöHakuaika päättyy24.6.202523:59

    Työavain 636051

    Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU

    Avoin hakemus JEDUnHakuaika päättyy31.12.202616:00

    Työavain 279975

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.