Porvoon nuorisopalvelut hakee nuorisotyöntekijää kohdennettuun nuorisotyöhön ajalle 21.10.2024 – 15.12.2026.
Kohdennetun nuorisotyön tiimissä on kolme nuorisotyöntekijää, joista kaksi toimii suomenkielisten ja yksi ruotsinkielisten nuorten kanssa. Haettava toimi kohdentuu suomenkielisiin nuoriin.
Nuorisopalvelut tarjoavat monipuolisia palveluja porvoolaisille nuorille. Toteutamme yhteisöllistä, yksilöllistä sekä yhteiskunnallista nuorisotyötä ja panostamme nuorten omaehtoiseen toimintaan sekä vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen. Nuorisotyö Porvoossa on osa vahvaa ammatillista verkostoa ja teemme tiivistä yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten kanssa. Olemme ylpeitä toiminnastamme, palveluistamme sekä motivoituneesta henkilökunnastamme!
Kohdennetun nuorisotyön tavoitteena on löytää nuoren kanssa hänen haastavaan tilanteeseen oikeasti toimivia ratkaisuja. Kohdennettu nuorisotyö on usein luovimista verkostoissa nuoren asioissa ja työ on vahvasti ratkaisukeskeistä, mikä vaatii työntekijältä luovuutta sekä resilienssiä muuttuviin tilanteisiin. Työ on joustavaa, työajat ja -päivät ovat vaihtelevia, eikä työtä ole sidottu tiettyyn paikkaan. Kohdennettu nuorisotyö muodostuu pienryhmien ohjaamisesta, yksilöasiakkaiden kanssa työskentelystä, pienluokkayhteistyöstä ja nuorten vapaa-aikana erilaisista pienryhmäleireistä ja -retkistä sekä verkostotyöstä.
Porvoossa kohdennettu nuorisotyö kohdistuu pääasiallisesti yläkouluikäisiin nuoriin, joista on herännyt huoli ja työtä tehdään yhdessä muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kanssa.
Työn tukena on kohdennetun nuorisotyön tiimi, kuukausittainen työnohjaus, toimiva työn jakamisen ja purkamisen rakenne sekä koko nuorisopalveluiden työyhteisö.
Toivomme sinulta nuorisotyön ja haastavassa asemassa olevan nuoren kanssa tehtävän työn hallintaa. Työtä tehdään itsenäisesti, työpareina, tiimissä ja verkostoissa, joten itseohjautuvuus ja oman työn johtaminen sekä tiimityövalmiudet sekä verkostotuntemus ovat tärkeitä. Työssä tarvitaan ryhmän ohjauksen ja yksilöasiakastyön menetelmien osaamista.
Parhaimmat valmiudet tehtävän hoitamiseen antaa soveltuva alempi korkeakoulututkinto esimerkiksi yhteisöpedagogi tai sen tasoinen osaaminen yhdistettynä soveltuvaan toisen asteen tutkintoon ja kokemukseen nuorten kanssa tehtävästä työstä. Tehtävästä suoriutumiseen tarvitaan ajokorttia.
Palkkaus on KVTES:n mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 2612,33 €/kk. Työaika on 38,25 h viikossa ja työ sisältää myös ilta- ja viikonloppuvuoroja.
Tehtävään valitun on ennen työn aloittamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote. Koeaika on 6 kk.
Lähetä hakemuksesi 16.10.2024 klo 15 mennessä Hae työpaikkaa- linkin kautta.
Lisätietoja tehtävästä antaa nuorisotyön koordinaattori Tanja Lehtikuusi 040 809 2255.
Lisätietoja
https://www.porvoo.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/nuorten-porvoo/
https://www.porvoo.fi/app/uploads/2023/06/Porvoo_henkilostoohjelma2023_FI_SAAVUTETTAVA.pdf
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/nuorisotyontekija-prv-50-66-24/
- Nuorisopalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- PRV-50-66-24
- 21.10.2024 - 15.12.2026.
- Palkkaus KVTES:n mukaan, tehtäväkohtainen palkka on 2612,33 €/kk.
- 2.10.2024 12:55 - 16.10.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaNuorisoalaPorvooUusimaaKunta
Lisätietoja tehtävästä antaa nuorisotyön koordinaattori Tanja Lehtikuusi 040 809 2255.
Kaunis ja historiallinen Porvoo on vahvasti kasvava ja kehittyvä elinvoimainen kaupunki. Se on myös yli 50 000 asukkaan unelmien kotikaupunki. Meillä tehdään joka päivä yhdessä töitä paremman arjen ja kestävän huomisen puolesta.
Kattavat palvelut, elävä kaksikielisyys ja sijainti metropolin vaikutusalueella tekevät kaupungistamme houkuttelevan työ- ja asuinpaikan.
Porvoon kaupunki työllistää noin 2 500 henkilöä monipuolisissa tehtävissä.
Uskomme, että monimuotoinen työyhteisö rikastuttaa työpaikkaamme ja auttaa meitä saavuttamaan parempia tuloksia yhdessä. Odotamme hakemuksia henkilöiltä, joilla on erilaisia taustoja ja kokemuksia.
Työntekijöidemme hyvinvointi syntyy mielekkäästä työstä. Tuemme osaamisen ja työnkuvan aktiivista kehittämistä.
Tervetuloa Porvooseen – täällä ihmiset tekevät kaupungin.
Sijainti
Porvoo
06100 Porvoo