Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Nybergin kesätyöt ovat sosiaalisista, taloudellisista tai kasvatuksellisista syistä kesätyötä tarvitsevia nuoria varten. Kesätyöpaikkoja on noin 40 nuorelle.

    Kesätyöt edellyttävät 14-17 vuoden ikää. Sinun tulee täyttää 14 vuotta kuluvan vuoden aikana ja kotikaupunkisi pitää olla Rauma.

    Kesätyö sijoittuu kesäkuulle ja sen kesto on 1-4 viikkoa. Työaika on keskimäärin 4 h päivässä.

    Työstä maksettavat palkkiot vaihtelevat työjakson pituuden mukaan 100-400 euron välillä. Haun yhteydessä esität toiveen kesätyöjakson ajankohdasta ja siitä, haluaisitko ensisijaisesti työskennellä lasten parissa vai erilaisissa kunnossapitotehtävissä.

    Hakemuksen lisäksi edellytetään sosiaalista suositusta. Suosituksia antavat mm. kuraattori, sosiaaliohjaaja, sosiaalityöntekijä, tukihenkilö tai muu sosiaalialan asiantuntija heiltä löytyvällä erillisellä sähköisellä lomakkeella. Suosituksen voi pyytää matalalla kynnyksellä, myös ilman asiakkuutta.

    Hakemus tulee jättää ensisijaisesti sähköisessä järjestelmässä (Kuntarekry). Hakuaika päättyy 28.3.2025 klo 15.00. Kesätyöpaikat täytetään siinä järjestyksessä, kun hakemukset ovat saapuneet.

    Lisätietoja

    http://www.rauma.fi
    https://www.nuortenrauma.fi/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Rauman kaupunki, sivistystoimiala, nuorisopalvelut
    • KesätyöTyöpaikkaMääräaikainen
    • RAU-25-18-25
    • 40
    • Sopimuksen mukaan
    • 100 euroa/viikko (20 h)
    • 10.2.2025 09:00 - 28.3.2025 15:00
    • Opetus- ja kulttuurialaNuorisoalaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätTekninen alaSiivous ja laitoshuoltoYmpäristöalaSatakuntaRaumaKunta
    Yhteystietomme

    Lisätietoja antaa nuorisopäällikkö Rea Poikonen, p. 044 430 9251.

    Tietoa organisaatiosta

    Rauman kaupunki on vuonna 1442 perustettu Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki, jonka upea miljöö tuo energiaa ja innovatiivisuutta myös työntekoon.

    Rauman kaupunki tarjoaa monipuolisia kesätyömahdollisuuksia innokkaille, reippaille ja aktiivisille nuorille. Rauman kaupunki on savuton työpaikka.

    Sijainti
    Kanalinranta 3
    26100 Rauma

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Rauman kaupunki

    Sijaisuuksia puhtauspalvelussaHakuaika päättyy7.6.202523:59

    Työavain RAU-10-41-24

    Rauman kaupunki

    Sijaisuuksia ruokapalveluissaHakuaika päättyy7.6.202523:59

    Työavain RAU-10-40-24

    Länsirannikon Koulutus Oy WinNova

    Opettajien lyhyt- ja pitkäaikaiset sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 57856

    Rauman kaupunki

    Sijaisia varhaiskasvatukseenHakuaika päättyy31.7.202515:00

    Työavain RAU-25-169-21

    Rauman kaupunki

    Tuntiopettaja, 3 tehtävää, Nanun kouluHakuaika päättyy31.3.202515:00

    Työavain RAU-25-47-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.