Obduktiopreparaattori sijaisuus, patologian osasto - Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin patologian toimialue on uudistuva ja innovatiivinen monipuolista osaamista vaativa työyhteisö. Käytössämme on huipputeknologiaa ja osastolla panostetaan tietotekniikan ja digitaalisen patologian kehittämiseen. Patologian osastolla käsitellään solu- ja kudosnäytteitä ja näytteistä tehdään myös molekyylipatologisia tutkimuksia. Tärkeä osa toimintaa on lisäksi lääketieteellisten ruumiinavauksien tekeminen.

Obduktiopreparaattorin tehtäväviin patologian osastolla kuuluu vainajien vastaanotto, lääketieteellisen ruumiinavauksen tekeminen sekä vainajan luovutus. Obduktiopreparaattori tekee tiivistä yhteistyötä kliinikoiden, hautaustoimistojen sekä omaisten kanssa. Hän osallistuu myös avustaviin tehtäviin patologian laboratoriossa.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää aktiivista ja kehittävää työotetta, vastuullisuutta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä koordinointi- ja suunnittelutaitoja. Työn tekeminen vaatii empatiakykyä ja rohkeutta kohdata kuolemaa sekä sureva omainen.

Arvostamme aikaisempaa kokemusta patologian alan obduktiopreparaattorin työstä sekä tuntemusta patologian menetelmistä sekä työn organisoinnista.

Kelpoisuusvaatimuksena obduktiopreparaattorin tehtävään on soveltuva toisen asteen tutkinto tai terveysalan ammattitutkinto/obduktiotoiminnan osaamisala/obduktioteknikko ja/tai riittävä työkokemus obduktiopreparaattorin tehtävistä. Pätevien hakijoiden puuttuessa sijaisuuteen voidaan valita myös sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon omaava henkilö, jolla on mahdollisuus aloittaa obduktiopreparaattorin tai -teknikon ammattitutkintoon johtava oppisopimuskoulutus.

Tarjoamme erikoissairaanhoidon kehittyvän työympäristön, monipuolisen ja haasteellisen työn, mahdollisuuden kehittyä työssä sekä kannustavan työyhteisön. Palkkaus määräytyy voimassa olevan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen ja kuntayhtymässä suoritetun työn vaativuuden arvioinnin mukaan.

Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa.

Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Lisätietoja

http://www.ppshp.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antaa vs. osastonhoitaja Merja Laukka, 040 1346245 ja ylihoitaja Kirsi Rannisto, 0400 609 204. S-postit etunimi.sukunimi(at)ppshp.fi
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa -linkistä.

Oulun yliopistollinen sairaala, Sairaanhoidollisten palvelujen tulosalue, Diagnostiikan vastuualue, Patologian osasto
Osoite: Kajaanintie 50, 90220 Oulu

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on innovatiivinen ja dynaaminen terveyspalvelujen tuottaja. Alueen yli 400 000 asukasta palvelee lähes 7 000 terveydenhuollon ammattilaista. Oulun yliopistollinen sairaala vastaa erityistason hoidon järjestämisestä koko Pohjois-Suomen väestölle.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on savuton ja päihteetön työpaikka.

Sinulle suositellut työpaikat