Ohjaaja - KTO Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä

Etsimme ohjaajaa ensisijaisesti erityisperhetyöhön!
KTO - kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskuksen Lasten ja nuorten neuropsykiatrinen tutkimus- ja kuntoutusyksikkö etsii ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen. Ohjaajana toimit ensisijaisesti erityisperhetyössä eli teet työtä perheissä, joissa on kehitysvammainen tai autismin kirjon lapsi. Erityisperhetyössä tuetaan perheiden hyvinvointia sekä arjessa selviytymistä ja jaksamista - tule meille tekemään merkityksellistä työtä!
Erityisperhetyössä käyt tapaamassa perheitä heidän kodeissaan. Tehtävänäsi on tukea ja auttaa vanhempia löytämään apukeinoja kokemiinsa arjen haasteisiin. Lisäksi pohdit yhdessä perheiden kanssa heidän vahvuuksiaan ja voimavarojaan, joita myös työlläsi pyrit vahvistamaan.
Ohjaajana tarvitset kykyä suunnitella ja organisoida omaa työtäsi sekä tehdä tavoitteellista, arvioitavaa työtä. Työsi vaatii hyviä vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitoja - usein myös luovuutta! Kokemuksesi perhetyöstä ja kehitysvamma-alasta sekä monikulttuurisuudesta katsotaan hyödyksi.
Työsi on itsenäistä, mutta et kuitenkaan jää yksin - saat työyhteisöltä apua ja vahvaa tukea työhösi. KTO:n työntekijänä voit myös jatkuvasti vahvistaa omaa osaamistasi erilaisin koulutuksin. Työn vastapainona voit hyödyntää ePassin kulttuuri- ja liikuntaetuja.
Teet erityisperhetyötä Varsinais-Suomessa KTO:n kuntayhtymän toimialueella, ja tarvitset työssäsi omaa autoa. Työnkuvaasi voi kuulua myös työskentelyä muissa KTO:n yksikössä.
Edellytämme sinulta soveltuvaa sosiaali- tai hoitoalan AMK-tutkintoa tai vastaavaa aikaisempaa opistotason tutkintoa, kuten sosionomin tutkintoa.
Ennen työsuhteen alkua sinun on esitettävä rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen. Lisäksi työ edellyttää tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.
Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian, ja työssä on neljän kuukauden koeaika. Tehtäväkohtainen palkka on 2637,37 €/kk.
Haastattelut voidaan aloittaa jo hakuaikana, joten lähetäthän hakemuksesi pian Kuntarekryssä. Tervetuloa tekemään haastavaa mutta mielekästä ja palkitsevaa työtä!
Tutustu myös KTO:n verkkosivuihin: kto-vs.fi

Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti Kuntarekryn kautta. Mahdolliset kirjalliset hakemukset toimitetaan osoitteeseen Naskarlanraitti 3 a, 21520 Naskarla. Kuoreen laitetaan merkinnäksi hakuavain 388668 / Laneku.


Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja:
Palveluesimies Marjukka Paajolahti-Halme
040 525 2409
marjukka.paajolahti-halme@kto-vs.fi.

Lisätietoja

KTO Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä, Kuntoutuskeskus, Lasten ja nuorten neuropsykiatrinen kuntoutusyksikkö
Osoite: Myllyojantie 2, 21520 Naskarla

Sinulle suositellut työpaikat