test
Ohjaaja - Perusturvaliikelaitos Saarikka

Ohjaajan toimi
mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden asuntola Kotikivessä Kivijärvellä

Kotikivessä on 5 asuntolapaikkaa ja 7 tukiasuntoa samassa pihapiirissä.
Toiminnan tavoitteena on asiakkaiden kuntoutumisen ja osallisuuden edistäminen ja ylläpito sekä omatoimisuuden ja arjessa tarvittavien taitojen ohjaaminen.

Asiakkaiden tilanteet ovat moninaisia ja vaihtelevia, joten ohjaustyössä tarvitaan mielenterveys- ja päihdetyön osaamista, sekä ryhmätyön että itsenäisen työskentelyn taitoja, tilannetajua ja joustavuutta toimia erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä. Työhön kuuluu asioimista ja liikkumista Kivijärven palveluissa sekä lähikunnissa.

Ohjaajat työskentelevät kahdessa vuorossa arkisin ja viikonloppuisin. Arkipäivisin tehtävin kuuluu myös asiakkaiden ohjaus samaan pihapiiriin kuuluvassa Kotikiven työ- ja päivätoiminnassa.
Lisäksi ohjaajat tekevät kotikäyntejä itsenäisesti asuvien asiakkaiden luona.

Arvostamme mielenterveys- ja päihdetyön koulutusta ja osaamista, hyviä yhteistyötaitoja sekä kykyä joustaa ja mukauttaa toimintaa tilanteen mukaan. Huumorintaju ja rento ote ovat myös työssä tarpeen.

Valittavalla henkilöllä tulee olla sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto, vastaava aikaisempi opistotasoinen tutkinto tai tehtävään soveltuva koulutus ja riittävä kokemus alalta.
Otamme aikaisemmin tointa hakeneet huomioon ilman eri hakemusta.

Edellytämme työssä tarvittavia lääkelupia (mahdollista suorittaa meillä työsuhteen alussa), hygieniapassia sekä oman auton käyttömahdollisuutta.

Tarjoamme sinulle rennon ja mukavan työyhteisön, 2338,31 € peruspalkan ja Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleitä vuosittain.
Tehtävässä noudatetaan 4 kk koeaikaa.

Lisätietoja
Vastaava ohjaaja Orvokki Karstinen p. 044 4597 846
Palveluvastaava Merja Koskela p. 044 4598 468

Lisätietoja

http://www.saarikka.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Vastaava ohjaaja Orvokki Karstinen p. 044 4597 846, orvokki.karstinen@saarikka.fi
Palveluvastaava Merja Koskela p. 044 4598 468, merja.koskela@saarikka.fi

Lisätietoja

Perusturvaliikelaitos Saarikka, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Arjen tuen palvelut, Vammaispalvelut

Perusturvaliikelaitos Saarikka järjestää sosiaali-ja terveyspalvelut Kannonkoskella, Karstulassa, Kivijärvellä, Kyyjärvellä ja Saarijärvellä.


Osoite: Perusturvaliikelaitos Saarikka Sivulantie 11, 43100 Saarijärvi

Sinulle suositellut työpaikat