Ohjaaja, Lakkatien erityislastenkoti - Turun kaupunki, Hyvinvointitoimiala

Ohjaajan tehtävinä sijaishuoltoon sijoitettujen lasten ja nuorten suunnitelmallinen, tavoitteellinen ja korjaava hoito sekä kasvatus ja kuntoutus.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen koulutus.

Lisäksi edellytetään lastensuojelun työkokemusta.

Valitun on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä.

Eduksi luetaan lisäkoulutukset kuten Nepsy, Avekki, perhearviointi, Art.

Tarjoamme sinulle päivittäin vaihtelevan työn Isolan osastolla. Haemme sijaiseksi osaavaa ja muut huomioon ottavaa lastensuojelun omakseen kokevaa henkilöä. Sinulla on jo kokemusta lastensuojelun sijaishuollosta ja tuot omaa osaamistasi meille.
Lasten arki ja hoito suunnitellaan yksilöllisesti moniammatillisessa työryhmässä. Työskentely pohjautuu kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan, jossa tavoitteena on vaikeiden tilanteiden, ajatusten ja tunteiden kanssa selviytyminen sekä uusien taitojen oppiminen. Tärkeää on myönteisen palautteen antaminen ja positiivinen vahvistaminen.
Ohjaajat työskentelevät omaohjaaja työpareina yhteistyössä muun työryhmän kanssa. Lakkatiellä on psykologi tukemassa kasvatustyötämme.
Osaston työryhmällä on säännöllinen työnohjaus.
Työhyvinvoinnin tukena sinulla on käytettävissä työterveyshuollon palvelut ja Tyky-ranneke, joka mahdollistaa liikunta- ja kulttuuripalvelujen käytön. Lisäksi työsuhde-etuna Föli-työmatkakortti.
Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.

Lisätietoja

http://www.turku.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Katariina Pohjalainen 0505616752, virka-aikana
Reetta Heininen, reetta.heininen@turku.fi
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Lisätietoja

Turun kaupunki, Hyvinvointitoimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lakkatien erityislastenkoti

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

Turun kaupunki on alueensa suurin työllistäjä, jolla on noin 11 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä


Osoite: Lakkatie 11, 20720 Turku

Sinulle suositellut työpaikat