Skip to main content
test
Ohjaaja, Riilahden työtoiminta - Espoon kaupunki

Haemme vakituista ohjaajaa Riilahden toimintakeskuksen työtoimintaan. Riilahden toimintakeskus on osa Espoon kaupungin vammaispalveluja ja 1.1.2023 alkaen osa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuetta.

Työtoiminnassa käy päivittäin noin 30 eri-ikäistä kehitysvammaista henkilöä ja työyhteisössä on viiden ohjaajan työtiimi. Ohjaajana tehtäviisi kuuluu asiakkaiden ohjaaminen, avustaminen ja tukeminen päivän aikana. Suunnittelet ja järjestät toimintaa asiakkaiden ja työtiimisi kanssa. Luot omalla toiminnallasi ja ammattitaidollasi hyvän ja kehittävän toimintaympäristön ryhmätoimintaan tiloja ja lähiympäristöä hyödyntäen. Työtoiminnan työmuotoja ovat erilaiset avustavat työtehtävät toimintakeskuksessa sekä sen ulkopuolisilla työpaikoilla eli ns. työkeikoilla ohjaajan kanssa. Työtehtäviä voivat olla muun muassa käsityöt, postitus-, puhtaanapito- ja ulkotyöt. Ohjaaja ideoi työkeikkoja sekä pitää yhteyttä niitä järjestäviin tahoihin. Toimintaa ohjaa asiakkaiden kanssa tehtävät palvelun toteuttamissuunnitelmat. Tärkeä osa työtä on yhteistyö asiakkaan perheen, asumisyksiköiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa.

Espoon kaupungin arvojen mukaisesti toimimme avoimesti, oikeudenmukaisesti, tasa-arvoisesti, yhdenvertaisesti, inhimillisesti ja suvaitsevasti.

Vakituisessa tehtävässä on 6 kuukauden koeaika.

Työpaikan nimi ja osoite: Riilahden toimintakeskus, Rysätie 11 A, 02260 Espoo
Työaika: 38 h 15 min
Tehtävä on vakinainen.

Kelpoisuusvaatimukset: Tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto.

Tehtävässä edellytetään: Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 ja 48a§:n mukaista rokotussuojaa. Työntekijän tulee esittää tartuntatautilain 55§:n mukainen terveydentilan selvitys hengityselinten tuberkuloosista ennen palvelusuhteen alkamista.

Arvostamme itsenäistä työotetta, kokemusta vammaistyöstä ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys. Meillä pääset rakentamaan yhteiskuntaa aitiopaikalta ja vaikuttamaan kaupunkilaisten arkeen. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/"

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi/tukea-arkeen/vammaispalvelut/paivaaikainen-toiminta-ja-tyollistyminen

Tutustu työnantajaan
  • Espoon kaupunki, Hyvinvoinnin ja terveyden toimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Vammaispalvelut, Päivä- ja työtoiminta
  • TyöpaikkaVakinainenKokoaikatyöTyösuhde
  • ESPOO-02-1203-22
  • 1.9.2022
  • Tehtäväkohtainen palkka: 2510,23 €/kk
  • Sopimusala: SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus
  • 5.8.2022 - 18.8.2022 15:45
  • KuntaVanhus- ja vammaispalvelutSosiaalialaEspooUusimaa

Yhteystietomme

Tehtävästä lisätietoja antaa: vastaava ohjaaja Sirpa Karppa p. 050 3604592.

Lisätietoja

Espoon kaupunki, Hyvinvoinnin ja terveyden toimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Vammaispalvelut, Päivä- ja työtoiminta

Espoon kaupungin vammaisten palveluihin kuuluvat vammaissosiaalityö, asumispalvelut sekä päivä- ja työtoimintapalvelut. Haluamme tarjota asiakkaillemme monipuolisia palveluja oman näköisen elämän mahdollistamiseksi. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä, saatavuutta, asiakasturvallisuutta ja palvelujen laatua.

Meillä vammaispalveluissa työskentelee noin 200 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Työssä pääset käyttämään luovuuttasi ja ongelmanratkaisutaitojasi. Kannustamme oman työn kehittämiseen ja otamme ilolla vastaan kehittämisideoita. Esihenkilöt ja tiimi ovat tukenasi ja varmistavat, että työsi sujuu. Työilmapiirimme on avoin ja kannustava.


Osoite: Rysätie 11 A, 02260 Espoo
Espoon kaupunki - Savuton työpaikka Espoon kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja

Sinulle suositellut työpaikat