Joulun tekijäksi Mäntsälän Koivistoon! Koivisto on 21-paikkainen ympärivuorokautinen asumisyksikkö, joka on tarkoitettu ensisijaisesti henkilöille, joilla on vaativia erityistarpeita liittyen autisminkirjoon, mielenterveyden häiriöihin tai erilaisiin psykososiaalisiin haasteisiin. Asiakkaat tarvitsevat apua arkielämän toiminnan ohjauksessa ja osallistamisessa yhteiskunnan toimintoihin, johon ohjaajat ovat heitä tukemassa. Työtä tehdään Koiviston asukkaiden kotona.
Koivistossa puhalletaan yhteen hiileen, eikä työtä tehdä yksin, vaan aina yhdessä. Työsi tukena sinulla on moniammatillisen tiimin lisäksi myös esihenkilö. Työaika on 2-vuorotyötä jaksotyöajassa, mutta halutessasi sinulla on mahdollisuus myös 3-vuorotyöhön. Koivisto sijaitsee Mäntsälän keskustan kupeessa. Liikut Z-junalla tai autolla 4-tietä pitkin Koivistoon helposti.
- Kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva terveysalan perustutkinto, kuten lähihoitaja.
- Koulutuksen lisäksi tehtävään edellytetään soveltuvaa lisäkoulutusta tai aikaisempaa työkokemusta vastaavista tehtävistä.
- Tehtävän hoitamiseksi edellytämme sujuvaa suomen kielen kirjallista sekä suullista taitoa ja voimassaolevaa hygieaniapassia.
- Määräaikainen työsuhde (2kpl) ajalle 9.12.-29.12.2024
- Tehtäväkohtainen palkka on 2840,69 e/kk. Lisäksi maksamme työkokemukseen perustuvaa lisää.
- Tutustu rekrytointisivuston kautta Keusoteen sekä rekrytointiprosessiimme. Lue meidän työsuhde-eduistamme (mm. Epassi, työterveyshuolto) sekä näe tehtävään mahdollisesti vaadittavat todistukset/luvat. www.keusote.fi/rekry.
Hakuaika päättyy 17.10.2024 klo 14.00.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/ohjaajat-mantsalan-koiviston-kehitysvammaisten-asumispalvelu-joulun-aika-keusote-4792/
- Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainen
- keusote-4792
- 26.9.2024 13:00 - 17.10.2024 14:00
- UusimaaMäntsäläKunta
Keusote on edelläkävijä hyvinvointialueena. Olemme tehneet vuosia töitä kuntayhtymänä ja nyt tekemisen meininki jatkuu Hyvinvointialueella! Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueella. Vastaamme 200 000 asukkaan laadukkaista ja asiakaslähtöisistä sote-palveluista. Hyvinvointialueella työskentelee yli 4000 ammattilaista. Tule mukaan osaavaan ja kannustavaan työyhteisöömme, rakentamaan kanssamme tulevaisuuden sotea!
Sijainti
Koivistolaistentie 6
Mäntsälä