Opettajan sijaisuudet, yläkoulu - Kittilän kunta

Kittilän yläkoulu hakee sijaisia opettajien sijaisrekisteriin kesken vuoden täytettäviä sijaisuuksia varten. Sijaisuuksien pituudet vaihtelevat yksittäisistä tunneista useisiin päiviin. Sijaistarve voi olla äkillinen (saman päivän aikana tarvittava) tai etukäteen sovittava.

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus katsotaan eduksi. Sijaisrekisteriin voivat hakea myös opettajaksi opiskelevat tai opettajaksi aikovat. Sijaisrekisteriin voi päästä myös muun koulutuksen omaava.

Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen Kuntarekryn kautta.

Kun olet jättänyt hakemuksen, sinulle lähetetään sähköpostitse tarkemmat ohjeet haastattelun sopimista varten. Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Lisäksi on esitettävä henkilöllisyystodistus sekä voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Otteen saa oikeusrekisterikeskuksesta ja se haetaan "opettajien sijaisrekisteriä" varten.

Tutustu työnantajaan

Minna Mäkimartti, puh. 040 672 4245

Kittilän kunta, Sivistystoimi, Koulutoimi, Kittilän yläkoulu
Osoite: Valtatie 9A, 99100 Kittilä

Kittilä on reilun kuuden tuhannen asukkaan kaunis, elinvoimainen ja kasvava kunta Tunturi-Lapissa. Kunnan lisäksi suurimpia työllistäjiä ovat Levin matkailualue sekä kultakaivos. Kittilässä on kansainvälinen lentoasema sekä monipuoliset harrastus- ja asumismahdollisuudet.