Skip to main content
test
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Outokummun kaupunki hakee sijaisia perusopetukseen Kummun koululle. Sijaisuuksien pituudet vaihtelevat päivästä useisiin kuukausiin. Sijaisia tarvitaan luokanopetukseen, aineenopetukseen, erityisopetukseen sekä oppilaiden ohjaamiseen.

Opettajan sijaiselta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen 986/1998 mukaista kelpoisuutta. Sijaisrekisteriin voivat hakea myös opettajaksi opiskelevat tai opettajaksi aikovat.

Koulunkäynninohjaajan sijaiselta edellytetään ko. ammattitutkintoa, tehtävään soveltuvaa ammatillista perustutkintoa tai soveltuvaa aiempaa kouluasteista tutkintoa. Sijaisrekisteriin voivat hakea myös alan opiskelijat tai alalle aikovat.

Sijaisrekisteriin haetaan sähköisellä hakemuksella. Hakemukseen tulee liittää pdf-muodossa tehtävän kannalta keskeiset tutkintotodistukset. Mikäli tutkinto on suoritettu ulkomailla, on hakemukseen liitettävä tutkintotodistuksesta virallinen suomenkielinen käännös.

Sinut kutsutaan tarvittaessa haastattelun. Mahdolliseen haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Lisäksi on esitettävä voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote. Otteen saa oikeusrekisterikeskuksesta ja se haetaan "opettajien sijaisrekisteriä" varten.

Hakijan on itse huolehdittava hakemuksensa ja käytettävyytensä päivittämisestä rekisteriin. Yhteys- ja käytettävyystietojen ajan tasalla pitäminen on edellytys sijaisuuksien tarjoamiselle.

Yhteystietomme

Rehtori Minna Lemmetyinen 044 755 9267
Apulaisrehtori Mika Norppa 050 347 0787
etunimi.sukunimi@edu.outokummunkaupunki.fi

Tietoa organisaatiosta

Outokumpu on vireä pieni teollisuus-, koulutus- ja kulttuurikaupunki Pohjois-Karjalassa noin puolen tunnin ajomatkan päässä Joensuusta ja hieman yli tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta.

Sijainti
Koulukatu 6
83500 Outokumpu

  • Outokummun kaupunki - Savuton työpaikka
  • Outokummun kaupunki - UNICEF lapsiystävällinen kunta
  • Tutustu työnantajaan
    Jätä sijaishakemus
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.