Skip to main content
test
Opettajien lyhytaikaiset sijaisuudet - Lahden kaupunki

Lahden kaupunki hakee sijaisia perusopetuksen ja lukioiden opettajien sijaispankkiin kesken lukuvuoden täytettäviä lyhyitä sijaisuuksia varten. Sijaisia tarvitaan mm. luokanopetukseen, erityisluokanopetukseen sekä perusopetuksen ja lukion aineenopetukseen.

Sijaisemme suosittelisivat Lahden kaupungilla sijaistamista tutuilleen arvosanalla 8.8 (kouluarvosana-asteikolla 4-10)*.

”Kouluissa on aina tilaa aidolle minuudelle ja saan jalkauttaa siellä omaa oppimaani, samalla kun opin valtavasti joka päivä jotain uutta myös itse”, kertoo eräs palautekyselyymme vastannut kokemuksistaan.

Sijaiselta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Sijaispankkiin voivat hakea myös opettajaksi opiskelevat tai opettajiksi aikovat. Harkinnan mukaan sijaispankkiin voi päästä myös muun koulutuksen omaava.

Ilmoittaudu sijaispankkiimme täyttämällä hakemus "Hae työpaikkaa" -linkin kautta. Hakemukseen tulee liittää tutkintotodistukset sekä mahdolliset vastaavuustodistukset ja rinnastamispäätökset.

Sijaisuuksia saadaksesi sinun tulee käydä haastattelussa. Järjestämme nonstop haastattelupäivän torstaina 11.1.2024, 1.2.2024, 22.2.2024, 14.3.2024, 11.4.2024, 25.4.2024 ja 16.5.2024 klo 9-15 Lahden palvelutorilla (Kauppakeskus Trio 2. kerros). Haastatteluun ei tarvitse varata aikaa, vaan voit tulla suoraan paikalle.

Otathan mukaan alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset sekä henkilöllisyyden osoittavan todistuksen esim. ajokortin.

Jos sinulle ei sovi nonstop haastattelupäivä, otathan yhteyttä rekrytointi@lahti.fi, jotta voimme sopia erikseen haastatteluajan.

*Sijaisille tehty kysely 11/23

Huomioithan, että osa pidemmistä sijaisuuksista laitetaan erilliseen hakuun Kuntarekryyn. Lisäksi syksyisin alkavat vakinaiset ja määräaikaiset opettajan tehtävät laitetaan erilliseen hakuun. Työnhakijan kannattaa siis seurata Lahden kaupungin avoimia työpaikkoja työvoimahallinnon verkkosivuilta tai Kuntarekryn sivuilta ympäri vuoden.

Lisätietoja

http://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/

Yhteystietomme

Lisätietoja: rekrytointi@lahti.fi ja kouluista: https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/

Tietoa organisaatiosta

Lahti on kaupungin kokoinen kaupunki, joka pysyy liikkeessä ja luo tulevaisuutta.

Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Meillä työn ja perhe-elämän yhdistäminen on joustavaa.

Lahti on yliopistokaupunki ja kansainvälisesti tunnettu ympäristökaupunki. 120 000 asukkaan kaupungissa arki on sujuvaa, palvelutarjonta on runsasta ja luonto alkaa etuovelta. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.

Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!

Sijainti
Lahti

  • Lahden kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja
  • Tutustu työnantajaan
    Jätä sijaishakemus
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Finnish Consulting Group Oy Finnish Consulting Group Oy-logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa FCG Digital Oy.

    FCG Digital on osa FCG Finnish Consulting Group-konsernia.