Opetustoimen sijaisuudet - Valkeakosken kaupunki

Haemme opettajia ja koulunkäynninohjaajia lyhytaikaisiin sijaisuuksiin perusopetuksen kouluissa sekä lukiossa. Pidemmät sijaisuudet, määräaikaiset ja toistaiseksi täytettävät virat/tehtävät laitetaan erilliseen hakuun ja niistä ilmoitetaan Kuntarekryssä ja työvoimahallinnon MOL-sivuilla.

Sijaisrekisteriin voi ilmoittautua Hae työpaikkaa –linkin kautta ja otamme hakijoihin yhteyttä haastattelua varten. Haastattelussa tulee esittää alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Todistukset voi vaihtoehtoisesti liittää sähköiseen hakemukseen pdf-tiedostona. Rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote tulee esittää, mikäli sijaisuuksien yhteenlaskettu aika vuoden aikana ylittää kolme kuukautta.

Opettajien kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Koulunkäynninohjaajien kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto tai muu vastaava koulutus. Muodollisesti epäpätevät hakijat otetaan myös huomioon.

Hakijan on itse huolehdittava hakemuksensa ja yhteystietojensa sekä käytettävyytensä päivittämisestä sijaisrekisteriin.

Sijaisuuksia täytettäessä käytämme pääasiassa sähköistä tekstiviestipalvelua, jonka kautta työtarjoukset lähetetään.

Lisätietoja

http://www.valkeakoski.fi/portal/suomi/opetus_ja_koulutus/

Koulujen rehtorit, http://www.valkeakoski.fi/portal/suomi/yhteystiedot/koulutus-+ja+hyvinvointipalvelut/opetuspalvelut/

Valkeakosken kaupunki, Koulutus- ja hyvinvointikeskus, Opetuspalvelut
Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski

Valkeakoski on vireä ja viihtyisä eteläisen Pirkanmaan keskus. Valkeakoskella on yli 21 000 asukasta, erinomainen sijainti aivan Tampereen tuntumassa sekä kaikki kaupungin palvelut lähes maaseudun mukavuuksilla.

Tutustu työnantajaan