Opinto-ohjaaja - Hämeen ammattikorkeakoulu Oy

Haemme ammatillisen koulutuksen opinto- ja uraohjauksen osaajaa koordinoivaksi opinto-ohjaajaksi yhteisiin opintopalveluihimme alkaen 1.11.2020 tai sopimuksen mukaan.

Sovit tehtävään, mikäli olet vahva ohjauksen kehittämisosaaja, joka pystyy sitoutumaan moniammatilliseen yhteistyöhön. Koordinoivana opinto-ohjaajana vastaat koko HAMIn opiskelijoiden ohjauksen yhtenäisten toimintatapojen kehittämisestä sekä sisäisestä koulutuksesta yhdessä eri yksiköiden opinto-ohjaajien kanssa. Tehtäviisi kuuluu myös opiskelijahallintojärjestelmän osaamisen laadun varmistaminen sekä opetushenkilöstön tukeminen yksilöllisten opinto- ja urapolkujen suunnittelussa. Lisäksi työ sisältää opiskelijahuollon koordinointia sekä hallinnollisia tehtäviä HAMIn yhteisissä palveluissa.

Opinto-ohjaajan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, opettajan pedagogiset opinnot ja opinto-ohjaajan kelpoisuus (60 op). Aiempi työkokemus ammatillisessa koulutuksessa ja opinto-ohjaajana katsotaan eduksi.

Pääasiallinen työskentelypaikka on Hämeenlinnan korkeakoulukeskus, ja lisäksi työ edellyttää omalla autolla liikkumista eri yksiköissämme. Opinto-ohjaajamme ovat Sivistystyönantajien yksityisen opetusalan työehtosopimuksen hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön liitteen piirissä, ja viikoittainen työaika on 36 tuntia 15 minuuttia. Ennen työsuhteen alkamista tehtävään valitun on esitettävä rikostaustaote (laki 504/2002).

Hakemukset Kuntarekryn kautta viimeistään 30.9.2020.

Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Tarja Hovila, puh. 040 556 7513.

Lisätietoja

http://www.hami.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Tarja Hovila, puh. 040 556 7513.

Hämeen ammatti-instituutti
Osoite: Visamäentie 35 A, 13100 Hämeenlinna

Hämeen ammatti-instituutti (HAMI) on monialainen toisen asteen ammatillinen oppilaitos. Ammatillisten perustutkintojen lisäksi HAMIssa voi suorittaa ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Oppilaitos järjestää myös kaikille avointa lisä- ja täydennyskoulutusta sekä asiakaskohtaista tilauskoulutusta.

Hämeen ammatti-instituutti on Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) tytäryhtiö.