Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Perusopetuksen ja lukion yhteinen opinto-ohjauksen lehtori

    Hangon kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun ja lukion yhteinen opinto-ohjauksen lehtorin virka 1.8.2025 alkaen. Työn päävastuualueena on suomenkieliset Hankoniemen yläaste ja Hankoniemen lukio, jotka toimivat yhteisissä Haagapuiston koulutiloissa. Hankoniemen yläasteella on noin 120 oppilasta ja lukiossa noin 60 opiskelijaa. Osa työstä on myös suomenkielisen Tita-Marian erityiskoulun oppilaiden ohjausta.

    Hankoniemen lukiossa on yleislinjan lisäksi tennislinja sekä tulevana lukuvuotena alkava ratsastuslinja.

    Haemme joukkoomme innokasta, kehittämis- ja yhteistyökykyistä ohjauksen ammattilaista. Tehtävänä on oppilas- ja opiskelijaryhmien ohjaus sekä huolehtiminen oppilaiden ja opiskelijoiden henkilökohtaisista jatko-opintosuunnitelmista, oppilaiden toisen asteen ja opiskelijoiden korkeakouluopintoihin hakeutumisesta sekä yhteishakujen seurannasta. Lisäksi työtehtäviin kuuluu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvien hankolaisnuorten ohjaaminen. Toivomme, että hakijalla on valmiuksia yläkoulu- ja lukioikäisten kanssa toimimiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Arvostamme myös vastuullisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä työskennellä erilaisten oppijoiden kanssa.

    Tehtävässä edellytetään hyviä ryhmähallintataitoja sekä kykyä suunnitella, toteuttaa ja arvioida opetusta ja ohjausta siten, että se tehokkaasti tukee annettavan opetuksen ja kasvatuksen tavoitetta. Hakijoille katsotaan eduksi kokemus vastaavanlaisissa tehtävissä.

    Tarjoamme sinulle aktiivisen työyhteisön mukavien nuorten parissa.

    Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaisesti. Liitä hakemukseesi kopio tutkintotodistuksesta.

    Virkaan valitun on toimitettava rikosrekisterilain (504/2002) mukainen ote rikosrekisteristä ennen viranhoidon aloittamista sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan kuukauden (1 kk) kuluessa ennen viran hoitoa.
    Koeaika on kuusi (6) kuukautta.

    Yhdenvertaisuuden edistämiseksi rekrytoinneissa kaikki Hangon kaupungin rekrytoinnit tehdään anonyymisti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytoija tekee haastatteluvalinnat näkemättä hakijan henkilötietoja (esim. nimi, syntymäaika, äidinkieli, sukupuoli tai yhteystiedot).
    Näin ollen on tärkeää, että kerrot hakemuslomakkeessa riittävän kattavasti tehtävän kannalta olennaisesta osaamisestasi ja kokemuksestasi.
    Anonymiteetin säilyttämiseksi on tärkeää, ettet kirjoita mitään henkilötietoja hakemuslomakkeen vapaisiin tekstikenttiin.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Rehtori Veli-Jukka Rousu, puh. 040 135 9249, s-posti veli-jukka.rousu@hanko.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Meren ympäröimä Hanko on Suomen eteläisin kaupunki. Meren, rantojen ja auringon lisäksi kaupunki elää teollisuutensa ja satamansa kautta. Aito kaksikielisyys ja idyllinen pikkukaupungin tunnelma antavat Hangon identiteetille ainutlaatuisen leiman.
    Hangon kaupunki on savuton kunta.

    Sijainti
    Haagapuisto
    10900 Hanko

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Hangon kaupunki

    Tekninen johtajaHakuaika päättyy10.2.202512:00

    Työavain 638329

    Hangö stad

    Teknisk direktörHakuaika päättyy10.2.202512:00

    Työavain 638329

    Hangon kaupunki

    Hangon peruskoulun erityisluokanopettaja (323803)Hakuaika päättyy17.2.202515:00

    Työavain 642200

    Hangon kaupunki

    Päätoiminen tuntiopettaja (matemaattiset aineet, biologia)Hakuaika päättyy17.2.202515:00

    Työavain 642187

    Hangö stad

    Lektorstjänst i modersmålHakuaika päättyy17.2.202515:00

    Työavain 641811

    Hangö stad

    Specialklasslärartjänst, individuell underv 323304Hakuaika päättyy17.2.202515:00

    Työavain 642305

    Hangö stad

    Sommarjobb för ungdomarHakuaika päättyy23.2.202523:00

    Työavain 641632

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.