Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Perusopetus
Länsimäen koulu
Pallastunturintie 27A, 01280 Vantaa
Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.08.2025 -
Hei lähihoitaja tai muu sosiaali- ja terveysalan osaaja, olisiko sinusta meille oppilashoitajaksi?
Haemme nyt oppilashoitajaa vammaisopetukseen. Oppilashoitajan tehtäviin kuuluu oppilaiden tukeminen ja avustaminen kaikissa päivittäisissä toiminnoissa, kuten pesuissa, ruokailuissa, koulukuljetuksissa ja mahdollisissa hoitotoimenpiteissä. Oppilashoitajan työ on fyysistä ja edellyttää valmiuksia työskennellä lasten kanssa. Tehtävässä tarvitaan kykyä kommunikointiin myös vaihtoehtoisilla kommunikointitavoilla, kuten tukiviittomin ja käyttämällä erilaisia kommunikaation apuvälineitä. Huoltajien sekä oppilasta hoitavien ja kuntouttavien tahojen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä.
Oppilashoitajana olet osa luokan ja koulun moniammatillista tiimiä, joka tukee oppilaiden kasvua, kehitystä ja oppimista. Koulumaailmassa työskennellessä et siis jää yksin asioiden kanssa, vaan sinulla on työkaverit läsnä ja tiimin tuki apunasi. Tiivis yhteissuunnittelu ja yhdessä tekeminen ovat kiinteä osa arkea. Oppilashoitajan työ on valtavan arvokasta. Työtäsi ja osaamistasi arvostetaan työyhteisössä ja sinulla on aito mahdollisuus vaikuttaa toimintaan ja toteuttaa omia vahvuuksiasi.
Työvuorot ajoittuvat arkisin klo 7.00-16.15 välille. Työtä tehdään myös koulun loma-aikoina lomatoiminnassa, mutta meillä saat lomailla parhaimman kesälomakauden aikaan heinäkuussa ja myös joulun välipäivät!
Tutustu oppilashoitajan työhön Vantaalla.
Länsimäen koulu on Länsimäen, Rajakylän ja Vaaralan alueiden lähikoulu, jossa opiskelee noin 670 oppilasta vuosiluokilla 5-9. Viides- ja kuudesluokkalaiset opiskelevat pääosin luokanopettajan kanssa ja 7.- 9. -luokkalaiset aineenopettajajärjestelmässä. Koulussamme on myös erilaisia pienryhmiä. Kielitietoisuus, inklusiivisuus ja oppilaslähtöisyys ovat koulumme toiminnan punainen lanka. Länsimäen koulussa on kolme POP-opetuksen (vammaisopetus) luokkaa. Kussakin luokassa on oppilaita maksimissaan 8 ja kutakin luokkaa opettaa ja ohjaa erityisluokanopettaja, oppilashoitaja ja 1-2 koulunkäynninohjaajaa. Tiimityö ja kunkin aikuisen osaamisen hyödyntäminen on oppilaille eduksi ja lisää työhyvinvointia. Vammaisopetuksen luokat toimivat tiiviissä yhteistyössä keskenään ja oppilaslähtöisesti koulun muiden luokkien ja oppilaiden kanssa.
Toimintamme keskiössä on oppilas ja tavoitteena tuen oikeanlainen kohdentaminen. Kouluyhteisömme on luova ja ratkaisukeskeinen. Johtaminen on valmentavaa, henkilöstön vahvuuksia tuetaan ja mahdollistetaan ammatillinen kehittyminen. Pyrimme hyvään ja kokonaisvaltaiseen yhteistyöhön koko opetus- ja kasvatushenkilöstön kesken. Työyhteisömme vahvuuksia on hyvä yhteishenki ja huumori. Länsässä viihdytään ja meiltä on hyvä lähteä eläkkeelle.
Tutustu Länsimäen koulun toimintaan.
Käy myös tutustumassa Länsimäen kouluun Instagramissa:
@lansimaenkoulu
@lansantukarit
@lansanoppilaskunnanhallitus.
Tervetuloa meille töihin!
Vantaalla viihtyy varmasti
Vantaan kaupungilla työskentelee noin 8300 eri alojen osaajaa, jotka rakentavat yhdessä toimivaa kaupunkia ja sujuvaa arkea Vantaalla asuville, työskenteleville ja vieraileville.
Meillä pääset tekemään monipuolisia ja mielenkiintoisia töitä sekä kehittämään työtäsi ja osaamistasi. Vantaalla on avoin ja rento, yhdenvertaisuuteen perustuva ilmapiiri sekä esihenkilön ja työyhteisön tuki työssäsi. Olemme vastuullinen ja turvallinen työnantaja. Vantaa on hyvin johdettu kaupunki ja edelläkävijä kuntapalvelujen kehittämisessä.
Vantaalla on hyvät kulkuyhteydet niin kunnan sisällä kuin lähikuntiin. Työnantaja tukee hyvinvointiasi esimerkiksi liikunta- ja kulttuuriedulla, työmatkaedulla ja lounasedulla. Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi tarjolla on usein myös alennushintaisia lippuja kulttuuritapahtumiin.
Jos jäit vielä pohtimaan, mitä Vantaalla on sinulle tarjottavaa, käy verkkosivuillamme lukemassa lisää syitä valita Vantaa.
Toivottavasti saimme mielenkiintosi heräämään. Jätä hakemuksesi jo tänään ja #vantaudu työkaveriksemme! Tervetuloa meille töihin!
Työsuhteen tietojaKelpoisuusvaatimus: Tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lähihoitaja tai sairaanhoitaja
Luemme eduksi: Aikaisempi kokemus työskentelystä vammaisopetuksessa sekä monikulttuurisessa koulussa.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti
Palkkaus: 2491 eur/kk + lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä 3-8%.
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Työsuhde
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Yhteystiedot:
Rehtori
Nurmi, Janne
040 184 9023
janne.nurmi@vantaa.fi
Tavoitettavissa arkisin klo 8.30-15.30
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.
Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Perusopetus
Länsimäen koulu
Pallastunturintie 27A, 01280 Vantaa
Työsuhteen kesto: Vakituinen 01.08.2025 -
Hei lähihoitaja tai muu sosiaali- ja terveysalan osaaja, olisiko sinusta meille oppilashoitajaksi?
Haemme nyt oppilashoitajaa vammaisopetukseen.

Vantaa on rento ja rohkea työnantaja. Vahvuutenamme on joustava, avoin, yhteisöllinen ja kannustava ilmapiiri. Etsimme aktiivisesti keinoja edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja laajaa monimuotoisuutta.
Henkilöstömme kokee työyhteisöt toimiviksi, ja niissä on paljon sosiaalista pääomaa. Vantaa on hyvin johdettu kaupunki, jossa lähiesihenkilöiltä saa tukea työhön ja jossa valmentavaa johtamista kehitetään koko ajan. Meillä työhyvinvoinnistasi huolehditaan, ja saat käyttöösi monipuoliset edut.
Vantaan kaupungin palveluksessa on yli 8000 eri alojen ammattilaista. Heistä noin puolet työskentelee opetus- ja kasvatustehtävissä, osa teknisissä tehtävissä ja loput hallinnossa. Tarjoamme moneen elämäntilanteeseen sopivia töitä. Liity joukkoomme!
Sijainti
Pallastunturintie 27A
01280 Vantaa
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.