Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Hanneksenrinne 7,
60220 Seinäjoki
rekrytointi@hyvaep.fi
Haemme koko Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle sosiaali- ja terveysalan yksiköihimme oppisopimusopiskelijoita. Koulutamme oppisopimuksella lähihoitajia ja hoiva-avustajia Voit olla alan opiskelija, mutta sinulla ei välttämättä tarvitse olla aiempaa alan koulutusta tai työkokemusta. Voit hakeutua oppisopimusopiskelijaksi jo tutkinnon opiskelua suunnitellessasi tai vaikka kesken opintojesi ja suorittaa loppututkinnon oppisopimuksella. Oppisopimusjaksot voivat olla eri mittaisia. Voit suorittaa oppisopimuksella koko tutkinnon, jonkin tutkinnon osan, harjoittelujakson tai esimerkiksi kesäsijaisuuden.
Tutkinnon alussa oppisopimuspaikoiksi soveltuu esimerkiksi ikäihmisten asumispalveluyksiköt ja kehitysvammaisten asumispalveluyksiköt. Myöhemmin tutkinnon edistyessä oppisopimuspaikkaa voidaan vaihtaa opintotavoitteiden mukaisesti esimerkiksi kotihoitoon, terveyskeskusten vuodeosasotoille, sairaalaosastoille, lastensuojeluun ja työikäisten palveluihin.
Tämä haku on voimassa jatkuvasti ja oppisopimuksen aloitusajankohdat vaihtelevat työnantajan tarpeen ja oppisopimusopiskelijan mahdollisuuksien mukaan. Hakemuksia käsitellään mahdollisimman pikaisesti niiden saapumisesta. Kontaktoimme hakijan sekä selvittelemme mahdollista oppisopimuspaikkaa. Sopivan oppisopimuspaikan löydyttyä yksikön esihenkilö haastattelee hakijan.