Osallisuuskoordinaattori - Tyrnävän kunta

Osallisuuskoordinaattori - Tyrnävän kunta

Meillä on haettavana

OSALLISUUSKOORDINAATTORIN TOIMI
1.1.2020 alkaen

Osallisuuskoordinaattorin tehtävään kuuluu nuorten työpajan vastaavan ohjaajan tehtävä ja kunnan hyvinvointityöhön liittyviä tehtäviä, erityisesti osallisuustyön näkökulmasta.

Työpajan vastaavan ohjaajan työtehtävät liittyvät työpajan hallintoon, raportointiin, suunnitteluun ja ohjaukseen. Myös osallisuuskoordinaattorin osaaminen nuorten yksilö- ja ryhmäohjauksessa katsotaan eduksi. Työtehtäviin kuuluu kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen ja osallisuuteen liittyvät tehtävät, erityisesti tapahtumien järjestäminen ja viestintä.

Tehtävä sijoittuu Tyrnävän kunnan sivistys- ja hyvinvointiosastolle, kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluihin.

Edellytämme hakijalta tehtävään soveltuvaa, vähintään alempaa korkeakoulututkintoa, esimerkiksi yhteisöpedagogi tai sosionomi. Arvostamme kokemusta työpajatoiminnasta sekä kehittävää ja verkostomaista hallintorajat ylittävää työskentelytapaa sekä reipasta työotetta.

Osallisuuskoordinaattorin työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä ja tehtävä edellyttää oman auton käyttöä.
Hakemukset tulee toimittaa 25.11.2019 klo 16.00 mennessä Kuntarekryn kautta.
Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Toimen täyttämisessä käytetään neljän kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Lisäksi tehtävään valitun on ennen työn aloittamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote.

Lisätietoja antaa kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Elina Huurre, elina.huurre@tyrnava.fi, puh. 044 497 1240 tai sivistys- ja hyvinvointijohtaja Elina Vehkala, elina.vehkala@tyrnava.fi, puh. 040 568 3404.

Lisätietoja

http://www.tyrnava.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antaa kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Elina Huurre, elina.huurre@tyrnava.fi, puh. 044 497 1240 tai sivistys- ja hyvinvointijohtaja Elina Vehkala, elina.vehkala@tyrnava.fi, puh. 040 568 3404.

Tyrnävän kunta, Sivistys- ja hyvinvointiosasto, Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut
Osoite: Kunnankuja 4, 91800 Tyrnävä

Laatumukuloita pelloilta ja pirteistä.

Oulun seudulla sijaitseva Tyrnävä on rohkea, kasvava ja kehittyvä noin 7 000 asukkaan maaseutukunta. Ikärakenteeltaan poikkeuksellisen nuoren kuntamme osalta on tärkeää, että voimme jatkossakin rakentaa omaleimaista, mielenkiintoista ja houkuttelevaa ympäristöä.

Tule mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!