Osastonhoitaja - Sosteri, Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky

Osastonhoitaja - Sosteri, Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky

Haettavana 28.6.2019 klo 14.00 mennessä

Savonlinnan keskussairaalassa, erikoissairaanhoidon tulosalueen radiologian yksikössä

OSASTONHOITAJAN toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde

Haemme osastonhoitajaa hoitotyön lähiesimiehiksi. Arvostamme kokemusta työskentelystä radiologian yksikössä sekä kokemusta esimiestehtävissä. Edellytämme muutosvalmiutta, joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja, näyttöä kehittämis- ja yhteistyötaidoista sekä kyvystä työskennellä moniammatillisissa tiimeissä.

Kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi terveydenhuollon korkeakoulututkinto tai korkeakoulututkinto/aikaisempi opistotason ammattitutkinto, joiden lisäksi vähintään 30 op sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja/tai hallinnon opintoja. Lisäksi eduksi katsotaan röntgenhoitajan tutkinto ja riittävä kokemus johtamis- ja esimiestehtävissä.

Työn aloitus sopimuksen mukaan. Tehtävän täytössä sovelletaan 4 kuukauden koeaikaa. Palkka määräytyy KVTES:n ja työnvaativuuden arvioinnin perusteella

Valintapäätös on ehdollinen, kunnes valittu on valintapäätöksestä tiedon saatuaan 30 päivän kuluessa ilmoittanut kirjallisesti ottavansa tehtävän vastaan sekä esittänyt hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan, mikä sisältää työnantajan edellyttämän tartuntatautilain 48 §:n mukaisen arvion soveltuvuudesta tehtävään sekä huumetestin.

Hakemukseen tulee liittää CV/ansioluettelo. Alkuperäiset todistukset tulee esittää pyydettäessä.
Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekryn kautta. Aikaisemmat hakemukset otetaan huomioon.
Mahdolliset kirjalliset hakemukset lähetetään: Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky, Kirjaamo, PL 111, 57101 Savonlinna. Hakemukseen merkintä haettavasta tehtävästä tehtävästä. Hakemuksia liitteineen ei palauteta.

Savonlinna 21.5.2019

Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky www.sosteri.fi

Lisätietoja

https://www.sosteri.fi/

Lisätiedot tehtävästä ylihoitaja Kirsi Matikainen, puh. 044 417 3972. Sähköposti: etunimi.sukunimi@sosteri.fi.

Sosteri, Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky, Erikoissairaanhoito, Operatiivinen tulosyksikkö, Radiologia ESH ja PTH
Osoite: PL 111, 57101 Savonlinna

Sosteri tarjoaa erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja Enonkosken, Rantasalmen, Savonlinnan ja Sulkavan 43 000 asukkaalle. Ympäristöterveydenhuollossa ovat mukana myös Juva ja Puumala. Sosterin 1600 ammattilaisen palvelutavoitteena on jonottamatta hoitoon ja hoidosta kotiin.

Tutustu työnantajaan