Osastonylilääkäri, kuntoutus - Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote

Osastonylilääkäri urapolulle kohti vaativampia tehtäviä

Olet jo varmasti työurasi aikana törmännyt ilmoituksiin, joissa luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Perusasiat, kuten palkkaus, joustavat työajat, harrastusmahdollisuudet ja ikkunasta avautuvat kauniit maisemat ovat asioita, joiden pitää olla kunnossa jo lähtökohtaisesti. Näiden päälle on hyvä rakentaa sitä kokonaisuutta, jonka varaan voit jatkaa ikuista oppimista niin uraasi kuin elämääsikin ajatellen.

Meillä Eksotessa on nyt tarjota sinulle paikka Suomen upeimmassa ja moderneimmassa kuntoutusyksikössä, jossa pääset hyödyntämään jo kertynyttä osaamistasi ilman tarvetta päteä ja todistella ammattitaitoasi. Tiedät että pystyt, tiedät että osaat ja ennen kaikkea tiedät että haluat.

Saatat olla siinä vaiheessa elämääsi, missä uuden suunnan hakeminen syystä tai toisesta on ajankohtaista. Haluat antaa ja jakaa vuosien aikana kertynyttä osaamispääomaasi muillekin, yhteisen hyvän puolesta, säilyttäen samalla oman uteliaisuutesi ja motivaatiosi sopivassa suhteessa kaikkeen uuteen.
Uskomme, että pystyt hallinnoimaan ja aikatauluttamaan oman toimintasi yhteisten pelisääntöjen puitteissa ja voit itse valita, painottuuko työ kliiniseen potilastyöhön, hallintoon vai jakautuen haluamassasi suhteessa näiden kahden kesken.
Saat käyttöösi oman, henkilökohtaisen talent managerin, jonka palvelut ovat käytössäsi koko sen ajan, minkä tunnet tarpeelliseksi asettautuessasi tukevasti ja mukavasti aloillesi uuteen ympäristöön.

Myös hakuprosessia olemme muokanneet kaikin puolin hakijaystävällisemmäksi, joten jos Kuntarekryn hakukaavakkeen täyttäminen ei mielestäsi korreloi osaamisesi tai työmotivaatiosi kanssa, voit soittaa mielenkiintosi kohteista suoraan alla olevaan numeroon. Mikäli haluat, voit laittaa lyhyen hakemuksesi intresseistäsi ja sijaintipaikkatoiveistasi alla olevaan s-postiin, niin otamme mielellämme aloitteen käsiimme ja kerromme mitä meillä on tarjottavana kaltaisellesi osaajalle.
Muuttuva maailma ja muuttuvat arvot tiivistyvät meillä Eksotessa sanapariin: yksilönä yhdessä ja uskomme että tiedät, mitä nuo sanat kohdallasi tarkoittavat. Mikäli tunsit, että jokin sisälläsi liikahti, on sinun vuorosi toimia!

PS: jos haluat käsityksen siitä millaista olisi työskennellä Etelä-Karjalassa ja millaisia ihmisiä täältä löytyy, kannattaa käydä katsastamassa lyhyt video aiheesta:

https://www.youtube.com/watch?v=tjJIyM7c4-g

Mikäli haluat tulla paikan päälle tutustumaan tulevaan työpaikkaasi ja työyhteisöösi ennen päätöstäsi, niin sekin järjestyy ja vieläpä meidän tarjoamin kyydein.

Ystävällisin terveisin
Tuomas Yliruka / palvelupäällikkö
tuomas.yliruka@eksote.fi

Kelpoisuutena virkaan vaaditaan alan erikoislääkärin pätevyys.

Virkaan valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valinnasta tiedon saatuaan hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Virassa edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Eksotessa on käytössä infektioturvallisuuskyselylomake. Kysely tehdään kaikille Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriin potilastyöhön tai potilastyön harjoitteluun tuleville. Käy tutustumassa lomakkeeseen tästä linkistä: http://www.eksote.fi/tyoeksotessa/tulossa-eksoteen-toihin/kyselyt-ja-lomakkeet/Sivut/default.aspx

Lisätietoja

http://www.eksote.fi

Tutustu työnantajaan

Tuomas Yliruka, palvelupäällikkö, p. 040 139 0420
tuomas.yliruka@eksote.fi

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote, kuntoutus
Osoite: Valto Käkelän katu 1, 53130 Lappeenranta

Eksote tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa, Imatralla ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 128 000. Alueella Etelä-Karjalan keskussairaala vastaa erikoissairaanhoidosta. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ennakoivalla ja kuntouttavalla otteella. Eksote on monien mahdollisuuksien työpaikka.

Olemme savuton työpaikka.

Meitä eksotelaisia on kaikkiaan noin 5000 ja työskentelemme noin 250:llä eri ammattinimikkeellä. Toimipisteitä meillä on noin sata. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa. Työn ja perheen tasapainottelu vaatii Lappeenrannan seudulla vähemmän jonglöörin taitoja kuin monissa suuremmissa kaupungeissa. Asuntotilanne on hyvä ja työmatkat sujuvat ilman ruuhkia. Vakituiseen virkaan valittavalle, jolla ei ole asuntoa työsuhteen alkaessa, kustannetaan kuukauden asuminen työnantajan järjestämässä asunnossa. Kyseessä on verotettava etuus.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote - Savuton työpaikka