Tule töihin Möysän kouluun PÄÄTOIMISEKSI TUNTIOPETTAJAKSI erityisopetukseen ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026. Etsimme joukkoomme tiimityötaitoista erityisopetuksen ammattilaista.
Toivomme sinulta erityispedagogiikan osaamista, erilaisten oppilaiden kohtaamisen taitoja, yritteliästä asennetta ja monipuolisia valmiuksia eri oppiaineiden opettamiseen. Tässä tehtävässä työskentelet pääosin samanaikaisopettajana luokanopettajan työparina eri luokissa ja luokka-asteissa. Luokka-asteiden muiden luokanopettajien ja ohjaajien kanssa yhdessä suunnitellen voitte hyödyntää vahvuuksianne ja jakaa vastuuta. Tiimityöskentelyn kautta saat tukea muiltakin kollegoilta ja pääset vaikuttamaan koulumme toimintakulttuuriin. Tehtävään kuuluu myös yhteistyötä huoltajien, oppilashuoltoryhmän ja muiden tukipalveluiden kanssa.
Möysän koulu on ensi lukuvuonna noin 420 oppilaan ja 40 eskarilaisen alakoulu luonnonläheisessä miljöössä Joutjärven rannalla. Visiomme ”Välitämme toisistamme ja pidämme yhtä” kuvastaa yhteisöllisyyden kulttuuriamme sekä kannustaa meitä ylläpitämään hyvää työskentelyilmapiiriä. Meillä on ollut tapana viihtyä! Opetusvelvollisuus on 24 tuntia viikossa.
Kelpoisuusvaatimuksena on peruskoulun erityisopettajan kelpoisuus. Erityisluokanopettajan kelpoisuus katsotaan eduksi. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan.
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu Edenredin työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin.
Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 19.5.2025 klo 15.00.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on reilu 10 000, opettajia ja koulunkäynninohjaajia noin 1 200.
https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/koulut/moysan-koulu/
https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/
Tule töihin Möysän kouluun PÄÄTOIMISEKSI TUNTIOPETTAJAKSI erityisopetukseen ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026. Etsimme joukkoomme tiimityötaitoista erityisopetuksen ammattilaista.
Toivomme sinulta erityispedagogiikan osaamista, erilaisten oppilaiden kohtaamisen taitoja, yritteliästä asennetta ja monipuolisia valmiuksia eri oppiaineiden opettamiseen.
Möysän koulu on ensi lukuvuonna noin 420 oppilaan ja 40 eskarilaisen alakoulu luonnonläheisessä miljöössä Joutjärven rannalla. Visiomme ”Välitämme toisistamme ja pidämme yhtä” kuvastaa yhteisöllisyyden kulttuuriamme sekä kannustaa meitä ylläpitämään hyvää työskentelyilmapiiriä. Meillä on ollut tapana viihtyä! Opetusvelvollisuus on 24 tuntia viikossa.
Kelpoisuusvaatimuksena on peruskoulun erityisopettajan kelpoisuus. Erityisluokanopettajan kelpoisuus katsotaan eduksi. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan.
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu Edenredin työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin.
Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 19.5.2025 klo 15.00.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on reilu 10 000, opettajia ja koulunkäynninohjaajia noin 1 200.
https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/koulut/moysan-koulu/
https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/
Rehtori Lotta Hagström, p. 050 398 5016
Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen. Ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ.
120 000 asukkaan yliopistokaupungissa arkesi on sujuvaa ja tarjolla on monipuoliset palvelut. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.
Sijainti
Hiljankuja 6
15150 Lahti
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Lahden kaupunki
City of Lahti
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.