Kemi kutsuu opetusalan ammattilainen! Haemme määräaikaista alakoulun päätoimista tuntiopettajaa lukuvuodeksi 2025-2026 Sauvosaaren koululle. Kemi on oppiva kaupunki. Uudistumme rohkeasti. Kemissä ihminen on keskiössä. Kemi on viisas, välittävä ja vihreä.
Haemme määräaikaista alakoulun päätoimista tuntiopettajaa lukuvuodeksi 2025-2026 Sauvosaaren koululle. Opetettavia oppiaineita ovat suomi toisena kielenä, sekä alakoulun musiikki. Suomi toisena kielenä -opetus painottuu alkuopetukseen, joten lukemaan ja kirjoittamaan opettamisen taito tulee hallita.
Arvostamme oppilaslähtöistä ja ratkaisukeskeistä oppilaiden vahvuuksiin painottuvaa otetta opettamiseen, odotamme opettajalta oppimista tukevien opetusjärjestelyjen hyvää osaamista, opetuksen eriyttämisen ja strukturoinnin osaamista, arviointiosaamista, rauhallista ja harkitsevaa kasvatusnäkemystä, joustavaa, yhteistyökykyistä ja kehittävää työyhteisön jäsenyyttä, sekä vahvaa ryhmänhallintataitoa. Kielitietoisen opetuksen osaaminen on erittäin tärkeä taito, koska kolmasosa oppilaistamme on S2-oppilaita. Jaettu asiantuntijuus ja tiimi- ja verkostotyö ovat kouluissamme perustoimintakulttuuria, olemme yhdessä ”koko Sauvosaaren koulun väki”.
Kaikilla Kemin kouluilla on ISO 14001:2015 Ympäristösertifikaatti, jonka mukaisesti toteutamme kestävän kehityksen toimintaperiaatteita, ISO 45001:2018 Työterveys- ja työturvallisuussertifikaatti ja Sauvosaaren koululla on lisäksi Helsingin yliopiston ja Teknologiateollisuus ry:n myöntämä Luma Steam -sertifikaatti.
Tehtävien kelpoisuusehdot ovat opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaiset. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Haastattelut järjestetään hakuajan päätyttyä.
Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Määräaikaisuuden syy on S2-opetustuntien vaihteleva määrä vuosittain.
Tehtävissä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Hakemukset lähetetään sähköisesti Kuntarekry.fi kautta.
Kemin kaupunki, Hyvinvointitoimiala, Lasten ja nuorten palvelut
http://www.kemi.fi
https://www.kemi.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/perusopetus/

Heli Veijola
heli.veijola@edukemi.fi
P: 0405504498
Kemi on vehreä, vihreä ja vireä kaupunki Lapin portilla meren rannalla. Kemi tarjoaa sujuvaa, helppoa ja vaivatonta arkea kaupunkimaisessa asuinympäristössä, jossa monipuoliset palvelut ovat lähellä. Täältä alkaa yötön yö ja revontulet, täällä on oikea talvi ja kaunis saaristo, täällä on Lapin lumoa ja kulttuurin viettelyksiä. Kemi on kotikaupunki sinulle.
Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään. Käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja kuten e-Passi, työsuhdepolkupyörä, työterveyshuolto sekä Kemi Cardilla saatavia etuja eri liikkeistä. Kemi on savuton työpaikka.
Sijainti
Koulukatu 11
94100 Kemi
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Kemin kaupunki
Kemin kaupunki
Kemin kaupunki, Hepolan koulu
Kemin kaupunki
Kemin kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.