Skip to main content
test
Päätoiminen tuntiopettaja (kuvataide) - Tuusulan kunta

Tuusula - tekemisen taidetta!

Meillä pääset rakentamaan tavallisten tuusulalaisten arkea ja samalla kehittämään omaa osaamistasi. Tuusulan kunta tukee sinua ja työhyvinvointiasi monin tavoin. Kunnassamme työurat ovat kestäviä, eli tarjoamme edellytykset työskennellä ja kehittyä vaikka aloittelevasta tekijästä kokeneeksi konkariksi saman työnantajan palveluksessa. Tuusulassa on töissä monen eri alan ammattilaisia ja sellaiseksi kehittyviä. Me teemme yhdessä uutta Tuusulaa!

Tuusulan koulut ovat pedagogisesti laadukkaita ja kehittävät toimintaansa koko ajan. Ne tarjoavat jokaiselle oppilaalle mahdollisuuden oppia omista lähtökohdistaan käsin.

Haemme opetuspalveluihin

päätoimista tuntiopettajaa kuvataiteeseen määräaikaiseen virkaan ajalle 22.8.2022-31.7.2023 Hyrylän yläasteelle. Haemme positiivisella asenteella varustautunutta henkilöä, joka omaa hyvän aineenhallinnan ja on valmis ottamaan myös kasvatusvastuuta koulumme nuorista.

Hyrylän yläaste on noin 400 oppilaan yläkoulu, jossa toiminnan keskiössä ovat laadukkaan opetuksen antaminen ja oppilaiden hyvinvoinnista huolehtiminen. Toimimme samassa rakennuksessa Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen kanssa. Lisätietoa koulustamme löytyy osoitteessa Hyrylän yläaste.

Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen ylempi korkeakoulututkinto sekä asetuksessa säädetty asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus. Edellytämme kuvataiteen lehtorin kelpoisuutta.

Palkkaus ja muut virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen sekä Tuusulan kunnan tehtävän vaativuuden arvioinnin mukaan. Tehtävän täytössä noudatetaan viiden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Minna Järvi, p. 040 314 3259 tai sp minna.jarvi@tuusula.fi.

Tehtävään valitun tulee esittää todistus terveydentilastaan ja nähtäväksi rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen viimeistään 17.8.2022 sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.tuusula.fi/tyopaikat.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

rehtori Minna Järvi, p. 040 314 3259 tai sp minna.jarvi@tuusula.fi.

Sinulle suositellut työpaikat