Päätoiminen tuntiopettaja (resurssiopettaja) - Lahden kaupunki

Haemme Kivimaan koulun osaajiemme joukkoon PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA resurssiopettajaksi ajalle 1.11.2021 - 30.6.2022. Resurssiopettaja työskentelee eri ikäisten, suomea toisena kielenä puhuvien oppilaiden kanssa esimerkiksi reaaliaineiden tunneilla. Kokemus yhteisopettajuudesta katsotaan hakijalle eduksi. Tehtävässä on 24 vuosiviikkotuntia.

Kivimaan peruskoulu on 1.-9. vuosiluokkien yhtenäiskoulu Lahden pohjoisella alueella. Koulumme tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön sekä yleisopetuksessa että erityisen tuen pienryhmissä opiskeleville oppilaille. Koulussamme työskentelee 850 oppilasta ja noin 80 opetus- ja kasvatustyön osaajaa. Koulumme vision mukaisesti Kivimaalla opitaan ja kasvetaan rohkeasti kokeillen, yhdessä innostuen ja työtä arvostaen.

Kelpoisuusehtona on peruskoulun opettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan.

Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ja toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 19.10.2021 klo 15.00.

Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 25 koulussa. Oppilaita on yli 10300, opettajia ja avustajia yli 1100.

Lisätietoja

https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/koulut/kivimaan-koulu/
http://www.lahti.fi/palvelut/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Rehtori Tuula Herkepeus puh. 050 518 0133
Apulaisrehtori Kirsi Ontronen puh. 050 398 5077

Lisätietoja

Lahden kaupunki, Kivimaan peruskoulu

Lahti on sinun kaupunkisi – ja uusi työpaikkasi?

Henkilöstömme mukaan meillä saa tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voi itse vaikuttaa. Asiantuntijamme arvostavat myös työpaikan varmuutta, monipuolisia työtehtäviä sekä hyviä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla kaupungin sisällä. Meillä suhtaudutaan positiivisesti työelämän joustoihin, etätyöhön sekä työn ja perheen tasapainossa pitämiseen. Tunnemme työmme tavoitteet ja koemme onnistumisen iloa yhdessä.

Lahti ylitti juuri 120 000 asukkaan rajan ja hakee vahvaa kasvua uutena yliopistokaupunkina. Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki vuonna 2021 ja tarjoaa kansainvälisesti kiinnostavan toimintaympäristön ja ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, arki sujuvaa ja monipuolinen asuinympäristö on viihtyisä. Asukkaat arvostavat kaupungin kotoisuutta ja liikkumisen helppoutta ja matkailijat ihastuvat luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja tapahtumatarjontaan.

Tervetuloa Lahden kaupungille 3600 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!


Osoite: Lahdenkatu 62, 15210 Lahti
Lahden kaupunki - Vastuullinen työnantaja

Sinulle suositellut työpaikat