Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Haemme kahta PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA erityisopettajan tehtäviin ajalle 1.8.2025 - 31.7.2027. Tehtävänä on järjestää sekä toteuttaa mallia Lahteen sijoitettavien lasten ja nuorten koulunkäynnin tukemiseen.

    Päätoimisten tuntiopettajien tehtäviin kuuluu koordinoida Lahteen sijoitettujen lasten ja nuorten kouluasioita. Opettajat perehtyvät lapsen/nuoren kouluhistoriaan, tuen tarpeisiin sekä koulunkäynnin nykytilanteeseen. Opettajat ovat mukana verkostoyhteistyössä, jossa sovitaan koulunkäynnin aloitus lähikoulussa tai Sisukas-opettajien opetuksessa pienryhmässä. Opettajat tekevät jatkuvaa yhteistyötä hyvinvointialueiden toimijoiden kanssa. Tehtävät sijoittuvat hallinnollisesti Kanervikon koulun alaisuuteen.

    Työhön kuuluu toimintamallin jalkauttaminen ja dokumentointi Lahteen sijoitettujen lasten ja nuorten koulunkäynnin järjestämiseen ja tukemiseen Pesäpuu ry:n kehittämän Sisukas-mallin pohjalta.

    Kelpoisuusvaatimuksena on erityisopettajan kelpoisuus. Odotamme hakijalla olevan vahva tuntemus sosiaali- ja terveystoimen käytänteistä. Hakijalta edellytetään laajaa kokemusta vaativan monialaisen tuen oppilaista sekä kokemusta monialaisesta verkostoyhteistyöstä sekä sijoitettujen lasten ja nuorten opetuksesta.

    Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.

    Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote. Lisäksi tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

    Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta 10.2.2025 klo 15.00 mennessä.

    Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!

    https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/

    Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu paikallisliikenteen työsuhdematkalippuun ja sovittuihin lounasetuihin.

    Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on yli 10 500, opettajia ja ohjaajia yli 1 100.

    Lisätietoja

    https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/koulut/kanervikon-koulu/
    https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Rehtori Anne Lindholm, p. 050 559 7950

    Tietoa organisaatiosta

    Lahti on kaupungin kokoinen kaupunki, joka pysyy liikkeessä ja luo tulevaisuutta.

    Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Meillä työn ja perhe-elämän yhdistäminen on joustavaa.

    Lahti on yliopistokaupunki ja kansainvälisesti tunnettu ympäristökaupunki. 120 000 asukkaan kaupungissa arki on sujuvaa, palvelutarjonta on runsasta ja luonto alkaa etuovelta. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.

    Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!

    Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.

    Sijainti
    Hoitajankatu 3C
    15850 Lahti

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Lahden kaupunki

    Varhaiskasvatuksen sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202523:00

    Työavain 6815

    Lahden kaupunki

    Koulunkäynninohjaajien lyhytaikaiset sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 4587

    Lahden kaupunki

    Opettajien lyhytaikaiset sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 4586

    Lahden kaupunki

    Varhaiskasvatuksen varahenkilöHakuaika päättyy17.2.202509:00

    Työavain LAHTI-02-23-25

    Lahden kaupunki

    Cello (tutti)Hakuaika päättyy9.2.202523:59

    Työavain LAHTI-02-556-24

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.