Haemme työyhteisöömme asiakaslähtöistä ja yhteistyökykyistä PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA (sijaisuus) tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA-koulutus), 1.8.2025-31.7.2026 väliseksi ajaksi.
Pääasiallinen tehtävän sijoittumispaikka on Jokiväylän toimintayksikkö Rovaniemellä. Lisäksi opetusta ja ohjausta voi olla myös muilla REDUn koulutuspaikkakunnilla, joten tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta ja ajokorttia.
Edistämme toiminnallamme Lapin elinvoimaa ja ammatillisen osaamisen kehittymistä. Olemme asiakkaitamme eli opiskelijoita ja työelämää varten. Onnistumisen iloa tunnemme, kun löydämme heille parhaiten sopivat osaamisen kehittämisen ratkaisut. Tutkintokoulutukseen valmentavalla koulutuksella (TUVA) on tärkeä rooli myös oppivelvollisuudessa ja maahanmuuttajien koulutuksessa. Valmentavassa koulutuksessa opiskelee lisäksi erityisen tuen ja vaativan erityisen tuen tarpeen opiskelijoita sekä maahanmuuttajaopiskelijoita.
Tähän tehtävään kuuluu TUVA-opiskelijoiden opettaminen ja ohjaaminen oppilaitoksessa, työpaikoilla, sekä oppimistilanteiden mukaan muissa oppimisympäristöissä. Opintojen henkilökohtaistaminen, opiskelijan osaamisen kehittymisen ja vahvuuksien arviointi, sekä monipuolinen sidosryhmä- ja verkostotyö ovat osa tehtävää.
Edellytämme:
- asetuksen 986/1998 kelpoisuus ja 16 § (7.6.2018/431) mukainen soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
- kokemusta opettajana toimimisesta
- hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja organisointitaitoja
- matkustusvalmiutta
Arvostamme
- erityisopettajan koulutusta ja kokemusta erityisen tuen opiskelijoiden ohjaamisesta- ja opettamisesta,
- ammatillisen toisen asteen koulutuksen hyvää tuntemusta
- positiivista ja kehittävää työotetta
- kykyä toimia erilaisissa sidosryhmä- ja muissa yhteistyöverkostoissa
- verkkopedagogiikan osaamista.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen tehtävän monialaisessa REDU-konsernissa ammatillisen koulutuksen parissa. Tuemme työssäjaksamistasi mm. kattavilla henkilöstö- ja hyvinvointieduilla (mm. hyvä työterveyshuolto, liikunta- ja kulttuurietu, koeajan jälkeen mahdollisuus työsuhdepyöräetuun sekä henkilökuntaetu Santasportin palveluihin). Monipuolisten mahdollisuuksien avulla kannustamme sinua kehittämään omaa osaamistasi.
Valitun henkilön on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen valinnan vahvistamista. Tehtävässä on mahdollinen kuuden kuukauden koeaika. Tehtävän palkkaus on OVTES:n mukaan
https://www.kt.fi/sopimukset/ovtes/palkat-palkkiot
Jos tehtävä herätti mielenkiintosi, lähetäthän hakemuksesi viimeistään 25.5.2025 klo 20.00.
http://www.redu.fi
https://www.youtube.com/channel/UCFrK4m4-1AbBttwF4bNByYA
Haemme työyhteisöömme asiakaslähtöistä ja yhteistyökykyistä PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA (sijaisuus) tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA-koulutus), 1.8.2025-31.7.2026 väliseksi ajaksi.
Pääasiallinen tehtävän sijoittumispaikka on Jokiväylän toimintayksikkö Rovaniemellä.
Edistämme toiminnallamme Lapin elinvoimaa ja ammatillisen osaamisen kehittymistä. Olemme asiakkaitamme eli opiskelijoita ja työelämää varten. Onnistumisen iloa tunnemme, kun löydämme heille parhaiten sopivat osaamisen kehittämisen ratkaisut. Tutkintokoulutukseen valmentavalla koulutuksella (TUVA) on tärkeä rooli myös oppivelvollisuudessa ja maahanmuuttajien koulutuksessa. Valmentavassa koulutuksessa opiskelee lisäksi erityisen tuen ja vaativan erityisen tuen tarpeen opiskelijoita sekä maahanmuuttajaopiskelijoita.
Tähän tehtävään kuuluu TUVA-opiskelijoiden opettaminen ja ohjaaminen oppilaitoksessa, työpaikoilla, sekä oppimistilanteiden mukaan muissa oppimisympäristöissä. Opintojen henkilökohtaistaminen, opiskelijan osaamisen kehittymisen ja vahvuuksien arviointi, sekä monipuolinen sidosryhmä- ja verkostotyö ovat osa tehtävää.
Edellytämme:
- asetuksen 986/1998 kelpoisuus ja 16 § (7.6.2018/431) mukainen soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
- kokemusta opettajana toimimisesta
- hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja organisointitaitoja
- matkustusvalmiutta
Arvostamme
- erityisopettajan koulutusta ja kokemusta erityisen tuen opiskelijoiden ohjaamisesta- ja opettamisesta,
- ammatillisen toisen asteen koulutuksen hyvää tuntemusta
- positiivista ja kehittävää työotetta
- kykyä toimia erilaisissa sidosryhmä- ja muissa yhteistyöverkostoissa
- verkkopedagogiikan osaamista.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen tehtävän monialaisessa REDU-konsernissa ammatillisen koulutuksen parissa. Tuemme työssäjaksamistasi mm. kattavilla henkilöstö- ja hyvinvointieduilla (mm. hyvä työterveyshuolto, liikunta- ja kulttuurietu, koeajan jälkeen mahdollisuus työsuhdepyöräetuun sekä henkilökuntaetu Santasportin palveluihin). Monipuolisten mahdollisuuksien avulla kannustamme sinua kehittämään omaa osaamistasi.
Valitun henkilön on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen valinnan vahvistamista. Tehtävässä on mahdollinen kuuden kuukauden koeaika. Tehtävän palkkaus on OVTES:n mukaan
https://www.kt.fi/sopimukset/ovtes/palkat-palkkiot
Jos tehtävä herätti mielenkiintosi, lähetäthän hakemuksesi viimeistään 25.5.2025 klo 20.00.
http://www.redu.fi
https://www.youtube.com/channel/UCFrK4m4-1AbBttwF4bNByYA
Lisätietoja antaa toimialapäällikkö Johanna Käsmä, p. 040 631 1641, e-mail etunimi.sukunimi@redu.fi
Lapin koulutuskeskus REDU on Lapin suurin ammatillinen koulutuskeskus ja toiminta-alueemme on koko Lappi. REDUn omistajakunnat ovat Kemijärvi, Kittilä, Kolari, Ranua, Rovaniemi ja Sodankylä.
Lapin koulutuskeskus REDU on osa Rovaniemen koulutuskuntayhtymää, johon kuuluvat lisäksi Lapin kesäyliopisto, Santasport Lapin Urheiluopisto, REDU Edu Oy, Santasport Finland Oy ja REDUn sisäiset palvelut. REDUssa voi hankkia ammatillista osaamista niin oppilaitoksessa kuin oppisopimuksella. Lisäksi REDUssa on TUVA- ja TELMA-koulutusta. Osana ammatillisen koulutuksen muuttumista REDU kehittää toimintamalliaan yhä asiakaslähtöisempään suuntaan ja tiivistää entisestään työelämäyhteistyötä.
REDUn arvojen mukaisesti teemme työtä asiakkaiden parhaaksi vastuullisesti ja yhdessä. Visio 2030 sisältää kunnianhimoisen tavoitteemme vuodelle 2030 olla askeleen edellä osaamisen kehittämisen ja elinvoiman edistämisen ratkaisuissa. Haluamme olla edelläkävijöitä sekä yksilöiden että työelämän osaamisen kehittämisessä ja siten myös Lapin ja lappilaisten elinvoiman edistämisessä.
Sijainti
Jokiväylä 9
96300 Rovaniemi
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Rovaniemen kaupunki
Rovaniemen kaupunki
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Rovaniemen kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.