
Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.
Nyt haemme
PERUSOPETUKSEN PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA
valmistavaan opetukseen määräaikaiseen tehtävään ajalle 23.10. - 31.12.2023. Tehtävän sijoituspaikka virkasuhteen alkaessa on Viitaniemen koulun Voionmaankadun yksikkö.
Esi- ja perusopetuksen valmistavan opetuksen opettaja opettaa vasta Suomeen muuttaneille oppilaille esi- ja perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman mukaisesti pääosin suomen kieltä, mutta myös muita perusopetuksen oppiaineita. Opettaja huolehtii oppilaiden henkilökohtaisen oppimissuunnitelman laatimisesta, joka toimii samalla oppilaan kotouttamissuunnitelmana.
Kelpoisuus määräytyy opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Hakijan tulee liittää hakemukselle opettajan kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.
Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.Lisäksi edellytämme kielitietoista otetta opettamiseen sekä suomen kielen osaamista (YKI4). Eduksi katsomme kokemuksen valmistavan opetuksen opettamisesta viimeisen viiden vuoden aikana.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES).
Tehtävä alkaa 23.10.2023 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.
Lisätietoja
http://www.jyvaskyla.fi
http://www.jyvaskyla.fi/opetus
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/paatoiminen-tuntiopettaja-valmistava-opetus-jyv-54-583-23/
- Perusopetus
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- JYV-54-583-23
- 23.10.2023
- kts. hakuilmoitus
- 18.9.2023 - 2.10.2023 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaLuokanopettajatKeski-SuomiJyväskyläKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Pia Bärlund, palvelupäällikkö, puh. 040 545 5257, sähköposti: pia.barlund@jyvaskyla.fiJouni Hokkanen, rehtori, puh. 050 535 0475, sähköposti: jouni.hokkanen@jyvaskyla.fi
Lisätietoja
Työnantaja
PerusopetusJyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on yli 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.
Osoite: 40100 Jyväskylä

