Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Tässä tehtävässä pääset tutustumaan maailman tärkeimpään työhön!

    Nämä ovat Riihimäen kaupungin kesätyöpaikkoja 2006-2009 syntyneille nuorille kesällä 2025

    PÄIVÄKODIN KESÄTYÖNTEKIJÄ
    2.6.-29.6.2025 (19 kesätyöpaikkaa)

    Riihimäen kaupungin päiväkodeissa ja alakoulujen varhaiskasvatusyksiköissä on haettavana yhteensä 19 kesätyöntekijän paikkaa. Tehtävät sijoittuvat eri päiväkoteihin Riihimäen kaupungin alueella siten, että yhteen ryhmään tulee yksi kesätyöntekijä.

    Haemme päiväkoteihin varhaiskasvatuksen ammattilaisten rinnalle omatoimisia ja aktiivisia kesätyöntekijöitä. Varhaiskasvatuksessa tehdään työtä yhdessä oppien ja onnistuen. Toivomme sinulta kiinnostusta lasten kanssa työskentelyyn ja oma-aloitteisuutta tarttua hetkiin.
    Työtehtäviisi kuuluu lasten ohjaaminen arjen tilanteissa, lasten kanssa leikkiminen monipuolisissa ympäristöissä, ryhmän töissä avustaminen sekä muut varhaiskasvatuksen arjen työt. Työssä eduksi on rohkeus olla esillä.

    Työpäivän pituus on 6 tuntia 30min (sis. ruokatauon omin eväin). Työaika klo 8.45-15.15 välillä.

    Työn kesto on neljä viikkoa, sitä lyhemmät jaksot eivät ole mahdollisia, ei myöskään koulunkäynti/ opiskelu samaan aikaan kesätyön kanssa. Tarkista ennen hakemista, ettei mikään välttämätön meno osu kesätyöajalle.

    Neljän viikon osa-aikatyön palkka on n. 960e. 17 vuotta täyttäneiltä peritään palkasta lakisääteinen eläkemaksu.

    Haastattelut
    Osa päiväkotiin hakeneista kutsutaan haastatteluun 10.3-30.3.2025 välisenä aikana.

    Valinnoissa etusijalla ovat ne riihimäkeläiset nuoret, jotka eivät ole ennen olleet kesätyössä Riihimäen kaupungilla.

    Valintapäätös lähetetään huhtikuun lopussa sähköpostitse kaikille hakijoille. Muista avata sähköpostin liitteenä oleva päätös, josta näet tehtävään valittujen ja heidän varasijalleen valittujen henkilöiden nimet. Mikäli henkilön nimeä ei löydy päätöksestä, häntä ei ole valittu tehtävään. Olemme yhteydessä varasijalle valittuihin, mikäli työhön valittu henkilö ei ota paikkaa vastaan.

    Asioista tiedotetaan sähköpostitse, joten huolehdi siitä, että kuntarekry.fi - sivustolle antamasi puhelinnumero on oikein kirjoitettu ja sähköpostiosoite tavoittaa sinut vielä kesälläkin.

    Hakemukseen ei voi lisätä liitteitä.

    Onnea työnhakuun! Ps. Tästä sivusta kannattaa ottaa kuva.

    Lisätietoja

    http://www.riihimaki.fi/kesatyot
    http://www.riihimaki.fi/kesatyot

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Reija Peltomäki, puh. 0406453206 reija.peltomaki@riihimaki.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Haluatko sinäkin olla tulevana kesänä yksi Riihimäen kaupungin sadasta kesätyöntekijästä? Riihimäen kaupunkilla työskentelee noin 1100 rohkeaa, ripeää ja reilua kunta-alan ammattilaista monenlaisissa eri tehtävissä. Tervetuloa työkaveriksemme!

    Sijainti
    Riihimäki
    11100 Riihimäki

  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Riihimäki

    Lyhytaikaiset sijaisuudet Riihimäen kaupungillaHakuaika päättyy1.5.202813:00

    Työavain 46195

    Riihimäen kaupunki

    KausityöntekijäHakuaika päättyy17.2.202515:00

    Työavain 640475

    Riihimäen kaupunki

    Viestinnän ja markkinoinnin kesäsijainenHakuaika päättyy14.3.202516:00

    Työavain 639537

    Riihimäen kaupunki

    avustava kotoutumisohjaajaHakuaika päättyy28.2.202523:59

    Työavain 642018

    Riihimäen kaupunki

    KesäopasHakuaika päättyy28.2.202523:59

    Työavain 641543

    Riihimäen kaupunki

    TyöllisyysneuvojaHakuaika päättyy17.2.202516:00

    Työavain 641476

    Riihimäen kaupunki

    Päiväkodin kesätyöntekijäHakuaika päättyy28.2.202523:59

    Työavain 642117

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.