Päiväkotiapulainen - Kittilän kunta

Päiväkotiapulainen - Kittilän kunta

Kittilän kunnan varhaiskasvatuksessa on haettavana toistaiseksi voimassa oleva päiväkotiapulaisen tehtävä 1.8.2019 alkaen. Tehtävän alkusijoituspaikka on Sirkan päiväkoti. Haastatteluun kutsuttavien tulee esittää kelpoisuutta osoittavat todistukset.

Päiväkotiapulaisen tehtävä sisältää lasten hoitoa ja kasvun tukemista, päiväkodin siisteyteen ruokahuoltoon sekä toiminnan järjestelyihin liittyviä tehtäviä. Kelpoisuusehtona on soveltuva ammattitutkinto sekä hygieniaosaamiskortti. Arvostamme työyhteisössämme positiivista asennetta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä ammatillista työotetta. Painotamme valinnassa kokemusta lasten parissa työskentelystä.

Ennen tehtävän vastaanottamista tulee työntekijän esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, huumausainetestiä koskeva todistus (759/2004) sekä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Hakemus tulee jättää 22.7.2019 klo 12.00 mennessä, ensisijaisesti sähköisen hakulomakkeen kautta (CV:n voi liittää liitetiedostona). Paikkaa on mahdollista hakea myös sähköpostitse kirjaamo(at)kittila.fi tai paperimuotoisena osoitteeseen Kittilän koululautakunta, Valtatie 15, 99100 Kittilä.

Lisätietoja

http://www.kittila.fi

Lisätietoja: vs. varhaiskasvatuspäällikkö Pirjo Junttila-Vitikka 0407162084 ja päiväkodinjohtaja Eija Metsärinta p. 040 827 9250 .
Sähköposti: etunimi.sukunimi@kittila.fi

Kittilän kunta, Sivistystoimi, Koulutoimi
Osoite: Kittilä

Kittilä on reilun kuuden tuhannen asukkaan kaunis, elinvoimainen ja kasvava kunta Tunturi-Lapissa. Kunnan lisäksi suurimpia työllistäjiä ovat Levin matkailualue sekä kultakaivos. Kittilässä on kansainvälinen lentoasema sekä monipuoliset harrastus- ja asumismahdollisuudet.

Tutustu työnantajaan