Palomies, kesätyö, Lapin pelastuslaitos

Hakuaika päättyy  28.3.2025 15:00

Hae työpaikkaa

Tervetuloa töihin Lapin pelastuslaitokselle, Suomen huipulle!

Lapin hyvinvointialue hakee kesälomasijaisia Lapin pelastuslaitokselle

Kemiin, Tornioon, Rovaniemelle, Ranualle, Inariin, Kemijärvelle, Kittilään, Kolariin, Muonioon, Pelloon, Posiolle, Sallaan, Sodankylään ja Ylitorniolle.

Lapin pelastuslaitoksen toiminta-alue muodostuu Suomen pohjoisimmasta, laajimmasta ja harvaan asutuimmasta maakunnasta. Mereltä tuntureille ja kaupungeista erämaihin ulottuva Lapin maakunta on liki kolmannes Suomesta ja suurin osa siitä sijaitsee napapiirin pohjoispuolella.

Ensisijaisena kelpoisuusvaatimuksena on valtioneuvoston asetuksen (407/2011) 6 §:n mukainen kelpoisuus. Palomiehen tehtävään voidaan valita myös 1. tai 2. lukukautta suorittaneet pelastajakurssilaiset tai vastaavat tiedot ja taidot omaava henkilö. Lisäksi edellytetään voimassa oleva BC -luokan ajokortti.

Lapin pelastuslaitos järjestää 1. lukukautta opiskeleville pelastajaoppilaille savusukelluskelpoisuuden antavan koulutuksen (valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 7 §).

Työaika on poikkeusluvan mukainen työaika. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät voimassa olevan paikallisen sopimuksen ja HYVTES:n mukaan.

Sijaiseksi valitun on ennen sijaisuuden vastaanottamista esitettävä todistus toimintakyvystään pelastajana. Lisäksi hakijan on annettava suostumus, jolla pelastuslaitos hankkii suppean turvallisuusselvityksen.

Kesälomasijaisuuksiin haetaan Kuntarekrypalvelun kautta 28.3.2025 klo 15:00 mennessä. Ilmoita hakemuksessasi toiveesi paikkakunnasta, johon haluat kesätöihin.


Lisätietoja

https://lapha.fi
http://www.lapinpelastuslaitos.fi/ajankohtaista/rekrytointi

Yhteystiedot

Harri Virtanen, palomestari, Kemin paloasema, 040 4829 350

Matti Salmi, palomestari, Rovaniemen paloasema, 040 1588931

Jouko Erkkilä, palomestari, Ranuan paloasema, 040 561 9867

Lauri Björninen, palomestari, Tornion paloasema, 040 504 6237

Pekka Väliheikki, palopäällikkö, Läntinen pelastusalue, 040 594 8076

Jussi Hannukari, palopäällikkö, Itäinen pelastusalue, 040 7655 025

TyyppiKokoaikatyöOsa-aikatyö3-vuorotyöKesätyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuuttaOrganisaatioLapin hyvinvointialue, Pelastuslaitos, PelastuspalvelutTyöpaikan osoiteInari, Kemi, Kemijärvi, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello, Posio, Ranua, Rovaniemi, Salla, Sodankylä, Tornio, YlitornioTyöavain640494Työpaikkojen lukumäärä20Työn alkamispäivä/ajankohta:Sopimuksen mukaanPalkka2 518,66 €/kkHakuaika21.1.2025 15:00 - 28.3.2025 15:00PerustiedotTekninen alaPelastustoimiLappiInariKemiKemijärviKittiläKolariMuonioPelloPosioRanuaRovaniemiSallaSodankyläTornioYlitornioHyvinvointialue Hae työpaikkaa Kaikki organisaation avoimet työpaikat Työnantaja Lapin hyvinvointialue Lapin hyvinvointialueen toiminta jakautuu viiteen eri toimialaan: sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, pelastuspalvelut, hallinto- ja tukipalvelut sekä kehittämis- ja strategiapalvelut. Hyvinvointialueemme on maantieteellisesti Suomen laajin ja pohjoisin; toimimme 17 kunnan (Enontekiö, Inari, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Ranua, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Tervola, Utsjoki, Ylitornio) ja neljän kaupungin (Kemi, Kemijärvi, Tornio, Rovaniemi) alueella. Meillä työskentelee lähes 8000 sote- ja pelastusalan ammattilaista. Palvelemme noin 179 000 asukasta sekä Lapin matkailijoita. Meillä voit käyttää neljää kieltä; suomi, pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame. Maakuntaamme leimaavat hyvä yhteishenki, pitkät välimatkat, tiivis rajayhteistyö Ruotsin ja Norjan kanssa sekä monipuolinen elinkeinorakenne. Lapista löydät henkeäsalpaavan luonnon sekä urbaanin elämän sykkeen. Harrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset, ja voit nauttia vuodenaikojen tuomasta vaihtelusta: yöttömästä yöstä sekä lumisesta talvesta. Kuuntele sydämesi ääntä ja löydä juuri sinulle sopiva työpaikka! Tutustu hyvinvointialueeseemme: www.lapha.fi #LapinHyvinvointialue #RakkauestaLappiin #huippuhommissa #parhaattyökaverit #parhaatasiakkaat #hyvinvointialue #Lappi Seuraa meitä somessa: facebook.com/lapinhyvinvointialue | YouTube @lapinhyvinvointialue | Linkedin @Lapin hyvinvointialue | Twitter @Lapinhyvinvoint Tutustu työnantajaan

Lapin hyvinvointialue

PL 8041

96101 Rovaniemi

kirjaamo@lapha.fi

Palvelun tarjoaaKuntarekryTöitä jopa loppuiäksiEväste-asetukset