Hakuaika
Haettavana palveluesihenkilön tehtävä Ikäihmisten palveluissa, ikäihmisten asumispalvelujen alueella. Tehtävän aloitus 1.12.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Haemme palveluesihenkilöä Kuhmon Hoitokoti Honkalinnaan. Palveluyksikössä tuotetaan pitkäaikaista ja lyhytaikaista ikäihmisten asumispalvelua 83:lle asiakkaalle.
Palveluesihenkilö vastaa yksikön johtamisesta yhdessä apulaispalveluesihenkilön kanssa. Tähän kuuluu myös yksikön palvelutoiminnantoiminnan kehittäminen. Työtehtävässä tarvitaan johtamis- ja kehittämistyön osaamista moniammatillisessa ympäristössä. Palvelutoiminnassa toimitaan yhteisesti sovittujen tavoitteiden mukaisesti ja talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa.
Palveluesihenkilö vastaa omalta osaltaan siitä, että hoidettavat asukkaat ja asiakkaat saavat hoito- ja palvelusuunnitelman mukaista laadukasta hoitoa ja hoivaa toimintakykyä ylläpitävällä ja edistävällä tavalla.
Palveluesihenkilö huolehtii toimintaympäristön turvallisuudesta sekä henkilöstön työhyvinvoinnista. Hän johtaa ihmisiä, asioita ja taloutta palveluyksikössä, omavalvonta mukaan lukien.
Kelpoisuusehtoina tehtävään on sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettujen lakien mukainen laillistus sekä soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotesuojaa.
Tehtävä edellyttää ikäihmisten palveluiden ja erityisesti asumispalveluiden toimintaympäristön tuntemusta, valmiutta ja kykyä kehittämistoimintaan sekä tiedolla johtamiseen. Tehtävä edellyttää työkokemusta esihenkilötyöstä ja johtamisesta.
Tehtäväkohtainen palkkaus on Kainuun hyvinvointialueen vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen 3883,99 €/kk. Työ alkaa 1.12.2025 tai sopimuksen mukaan. Koeaika on 6 kk.
Vastaanotamme hakemukset sähköisesti Kuntarekryssä.
Nopeasta aikataulusta johtuen haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.
Viran täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kainuun hyvinvointialueen irtisanomisuhan alaiset työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot. Työntekijät voidaan testata huumausaineiden varalta. Ennen valinnan vahvistamista valitun tulee esittää terveydentilaa koskeva selvitys.
https://hyvinvointialue.kainuu.fi
Palveluyksikköpäällikkö Marko Pääkkönen p. 044 797 0351
Terveyttä, turvaa ja hyvinvointia Kainuussa
sote.kainuu.fi/hyvinvointialue