Palveluesimies - Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Haettavana Palveluesimiehen virka Palvelukeskus Kalliossa. Palvelukeskus Kallio on tehostetun palveluasumisen yksikkö Kajaanissa. Palveluesimies vastaa yksikön toiminnan lähijohtamisesta, koordinoinnista ja kehittämisestä tavoitteiden mukaisesti ja talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa. Työ sisältää henkilöstöhallinnon tehtäviä delegointipäätösten mukaisesti. Tehtäviin kuuluu myös henkilöstön perehdyttäminen, osaamisen johtaminen, työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen liittyviä tehtäviä yms. Yksikön omavalvonta, omavalvonnan seuranta ja kehittäminen ovat keskeisiä tehtäviä. Myös uusien asiakkaiden sopimusasiat ja sidosryhmäyhteistyö kuuluvat monipuoliseen työnkuvaan.
Tehtävän hoitaminen edellyttää esimiestyökokemusta, hyviä yhteistyö-ja vuorovaikutustaitoja, muutoksen hallintaa ja kiinnostusta oman työn ja työyhteisön kehittämiseen.

Kelpoisuusehtona on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus ja ylempi korkeakoulututkinto tai aikaisempi hyväksytty osastonhoitajan pätevyys sekä riittävä perehtyneisyys johtamiseen. Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotesuojaa.

Palkkaus on Kainuun soten vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen. Työ alkaa 1.3.2021, koeaika 6 kk.

Vastaanotamme hakemukset pääsääntöisesti Kuntarekryssä.

Postitse lähetettävä hakemus osoitetaan palvelupäällikkö Paula Tornbergille ja lähetetään osoitteella:
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, kirjaamo
PL 400
87070 KAINUU
Kuoreen merkintä: "palveluesimies Kallio"
Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus (T-todistus) terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista.

Lisätietoja

http://sote.kainuu.fi

Tutustu työnantajaan

Palvelupäällikkö Paula Tornberg, paula.tornberg@kainuu.fi, puh. 044 797 5227

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, Ikäihmisten palvelut, Palvelukeskus Kallio Kajaani
Osoite: Tullikallionkatu 3, 87100 Kajaani

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Kainuun sote) on arvostettu edelläkävijä sote-palvelujen kehittämisessä. Kainuun sote tuottaa seitsemän kunnan kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut lasten päivähoitoa lukuun ottamatta, lisäksi yksi kunta on kuntayhtymässä osajäsenenä. Kainuun sote tuottaa alueelleen myös henkilöstö-, talous- ja tietohallinnon palveluja. Kainuun sote työllistää noin 3 700 henkilöä.

Kainuun sote on savuton työpaikka. Työntekijät testataan huumausaineiden varalta.