Skip to main content
test
Palveluesimies - Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Hoitokoti Paltaranta ja Jokirinne on Kainuun soten tehostetun palveluasumisen yksikkö Paltamossa. Palveluesimies vastaa toiminnan lähijohtamisesta, koordinoinnista ja kehittämisestä tavoitteiden mukaisesti talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa. Työ sisältää henkilöstöhallinnon tehtäviä delegointipäätösten mukaisesti. Tehtäviin kuuluu myös henkilöstön perehdyttäminen, osaamisen johtaminen, työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen liittyviä tehtäviä. Yksikön omavalvonta, omavalvonnan seuranta ja kehittäminen ovat keskeisiä tehtäviä. Uusien asiakkaiden sopimusasiat ja sidosryhmäyhteistyö kuuluvat monipuoliseen työnkuvaan.

Tehtävän hoitaminen edellyttää hyviä yhteistyö-ja vuorovaikutustaitoja, muutoksen hallintaa ja kiinnostusta oman työn ja työyhteisön kehittämiseen.

Kelpoisuusehtona on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus ja ylempi korkeakoulututkinto tai aikaisempi hyväksytty osastonhoitajan pätevyys sekä edellä mainittujen lisäksi riittävä perehtyneisyys johtamiseen. Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n sekä 48a §:n ensimmäisen momentin mukaista rokotesuojaa

Eduksi luetaan työkokemus esimiestyöstä sekä RAI-osaaminen.

Palkkaus on Kainuun soten vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen. Työ alkaa 1.8.2022, koeaika 6 kk.

Vastaanotamme hakemukset pääsääntöisesti Kuntarekryssä.

Postitse lähetettävä hakemus osoitetaan palvelupäällikkö Arja Manniselle ja lähetetään osoitteella:
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, kirjaamo
PL 400
87070 KAINUU
Kuoreen merkintä: "palveluesimies Paltaranta ja Jokirinne"
Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus (T-todistus) terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista.

Lisätietoja

http://sote.kainuu.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Palvelupäällikkö Arja Manninen, arja.h.manninen@kainuu.fi, 044 7104461 ajalla 20.6.-29.6.2022 ja palvelupäällikkö Marko Pääkkönen, marko.paakkonen@kainuu.fi, 044 7970351 ajalla 30.6.-11.7.2022

Lisätietoja

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, Ikäihmisten palvelut, Paltamon Paltaranta ja Jokirinne

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Kainuun sote) on arvostettu edelläkävijä sote-palvelujen kehittämisessä. Kainuun sote tuottaa seitsemän kunnan kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut, lisäksi yksi kunta on kuntayhtymässä osajäsenenä. Kainuun sote työllistää noin 3 800 henkilöä.

Kainuun sote on savuton työpaikka. Työntekijät testataan huumausaineiden varalta.


Osoite: Sairaalantie 3, 88300 Paltamo

Sinulle suositellut työpaikat