
Luottohenkilömme siirryttyä urallaan eteenpäin, etsimme Kotkan kaupunginkirjastoon lastenkirjasto- ja kirjastoautopalveluista vastaavaa ammattitaitoista, innostavaa ja kehitysmyönteistä henkilöä palveluesimiehen vakituiseen toimeen. Olet yksi kirjastomme avainhenkilöistä.
Toimit paitsi pääkirjaston lasten- ja nuorten osaston ja kirjastoauton esihenkilönä, vastaat myös näiden palveluiden kehittämisestä ja tavoitteiden saavuttamisesta koko Kotkan alueella, kolmessa kirjastossa, kirjastoautossa ja verkossa. Vastaat osaltasi sidosryhmäyhteistyöstä ja kuulut kirjaston johtoryhmään.
Tyypilliseen työpäivääsi kuuluu tavanomaisia esihenkilötehtäviä, mutta erityisesti odotamme sinulta visiota lasten- ja nuortenkirjastotyön tulevaisuudesta, intoa ja innostamista. Avuksesi saat osaavat ja sitoutuneet kollegat sekä Kymenlaakson kirjastojen verkostot.
Kotkan kaupungin organisaatio tarjoaa laajan tuen ja koulutuksen kaikkiin tehtäviisi.
Kelpoisuusehtona tehtävään on tieto- ja informaatioalan ylempi korkeakoulututkinto tai muu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 op:n tai vastaavaa määrää muulla tavoin ilmoitettuja kirjasto- ja informaatioalan opintoja.
Edellytämme hakijalta asiakaspalveluhenkisyyttä ja hyviä työyhteisötaitoja. Työhön sisältyy ilta- ja lauantaityötä.
Paikka täytetään 1.12.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Palkkaus on KVTES:n mukainen, tehtäväkohtainen palkka on 3140,49 euroa. Työsuhteeseen sovelletaan 6 kk:n pituista koeaikaa. Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.
Tehtävään haetaan ensisijaisesti kirjautumalla sähköiseen rekrytointijärjestelmäämme. Apua hakemuksen jättämiseen saat numerosta 040 352 4737 (ma-pe klo 7-14). Paperihakemus ja CV mahdollista lähettää osoitteeseen Kotkan kaupunki / Kirjaamo, PL 205, 48101 KOTKA. Haastattelut voidaan aloittaa hakuaikana.
Lisätietoja
http://www.linkedin.com/company/kotkan-kaupunki/
http://www.facebook.com/kotkankaupunki
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/palveluesimies-kirjasto-553360/
- Kotkan kaupunki, Konsernipalvelut, Kulttuurin vastuualue, Kaupunginkirjasto
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- 553360
- 1.12.2023 tai sopimuksen mukaan
- 3140,49 € / kk
- 14.9.2023 - 29.9.2023 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaKirjasto- ja arkistoalaKymenlaaksoKotkaKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
kirjastotoimenjohtaja Mikko Vainio, puh. 0400 935 923, mikko.vainio@kotka.fiLisätietoja
Työnantaja
Kotkan kaupunki, Konsernipalvelut, Kulttuurin vastuualue, KaupunginkirjastoKotka on eloisa kaupunki meren äärellä, vain reilun tunnin matkan päästä pääkaupunkiseudulta. Kotkan kaupunki pitää reilusti huolta työntekijöistään ja tarjoaa jatkuvasti koulutusta ja monipuolista virkistys- ja työhyvinvointitoimintaa. Kotkassa on komea merellinen asuinympäristö, jonka palkitut puistot tarjoavat paljon harrastusmahdollisuuksia. Kotkassa asut aina lähellä palveluita ja Suomenlahden tai Kymijoen rantaa, kohtuuhinnalla. Kotkan kaupunki on savuton työnantaja.
Kotkalaiset ovat ystävällisiä ja lähestyttäviä - ja ylpeitä rakkaasta kotikaupungistaan. Liity rohkeasti joukkoomme! Katso lisätietoja www.kotka.fi.
Osoite: Kirkkokatu 24, 48100 Kotka

