Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Innostutko muutoksesta ja saatatko työsi määrätietoisesti ja laadukkaasti loppuun? Etsitkö uusia haasteita strategisen kehittämisen, ihmisten ja prosessien johtamisen, sekä tuloksellisuuden varmistamisen parissa?

    Etsimme Vaasan ammattikorkeakouluun palvelujohtajaa vastaamaan korkeakoulumme tarvitsemien palveluiden järjestämisestä joko sisäisesti tai yhteistyössä ulkoisten kumppaneiden kanssa. Pienessä mutta ketterässä organisaatiossamme toimit sujuvasti eri tasoilla, etkä epäröi tarttua käytännön työtehtäviin. Meillä tehdään merkityksellistä työtä sympaattisessa työyhteisössä. Roolissasi vahvistat yhtiön strategista toiminnanohjausta, sekä edistät yhtiön opetukseen ja TKI-toimintaan kytkeytyvää hankinta- ja sopimusosaamista. Korkeakoulupalvelumme koostuvat talouspalveluista, HR-palveluista, kiinteistö- ja turvallisuuspalveluista sekä ICT-palveluista. Toimit tiiviissä yhteistyössä tiimien päälliköiden kanssa ja toimit heidän lähiesihenkilönään. Toimit vastuullisessa roolissa osana johtoryhmäämme ja raportoit suoraan rehtori, toimitusjohtajalle.

    Arvojemme mukaisesti asiakaslähtöisyys, edelläkävijyys, avoimuus sekä sympaattisuus näkyvät tekemisessäsi. Olet asioihin ripeästi tarttuva, jämäkkä ja kykenet päätöksentekoon, mutta lähestyt ihmisiä aina arvostavasti. Osaat keskittyä oleelliseen ja viet tehtävät tehokkaasti eteenpäin. Hyödynnät ja kehität verkostojasi aktiivisesti.

    Tehtävässä onnistumiseksi tarvitset kykyä systemaattiseen, kokonaisvaltaiseen ja strategiseen ajatteluun. Omaat kykyä tehdä päätöksiä, sinulla on vahvat vuorovaikutus- ja viestintätaidot ja hyvä asiakaspalvelu on sinulle tärkeää.

    Tehtävässä menestyäksesi sinulla on:

    - Soveltuva korkeakoulututkinto (esimerkiksi kauppatieteen, hallintotieteen, tai oikeustieteen alalta)
    - Johtamis- ja esihenkilökokemusta
    - Käytännön osaamista seuraavista: hankintalaki, kilpailutukset, sopimusten valmistelu
    - Kokemusta taloudellisen toiminnan suunnittelusta
    - Kokemusta ja näyttöjä tuloksellisesta toiminnan kehittämisestä ja onnistuneista projektien läpivienneistä
    - Tuloshakuinen, innovatiivinen, kehittävä työskentelyote ja hyvät organisointitaidot
    - Suomen kielen taidon lisäksi hyvä englannin kielen taito (suullinen ja kirjallinen)
    - Sidosryhmäosaamista ja hyvät verkostoitumistaidot
    - Erinomaiset yhteistyö-, vuorovaikutus- ja viestintätaidot

    Tarjoamme innostavan ja kehittyvän työyhteisön sekä joustavat työskentelymahdollisuudet. Panostamme henkilöstömme hyvinvointiin tarjoamalla esimerkiksi kattavat työterveyshuollon palvelut, mahdollistamalla työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen, sekä kannustamalla monipuoliseen osaamisen kehittämiseen. Teemme joustavasti hybridityötä. Huomioithan kuitenkin, että tehtävä edellyttää säännöllistä läsnäoloa Vaasassa.

    Työsuhteen ehdot määräytyvät ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävästä maksetaan sopimuspalkka, kerro palkkatoiveesi hakemuksessa. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

    Hakemukset Kuntarekryn kautta viimeistään 1.5.2025. Lisääthän hakemuksesi liitteeksi CV:n, linkin LinkedIn -profiiliisi sekä palkkatoiveesi. Haastattelemme hakijoita jo hakuajan aikana, joten jätäthän hakemuksesi hyvissä ajoin.

    Aloitusajankohta sovittavissa, toiveena elokuu 2025.

    Lisätietoja

    http://vamk.fi

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Vaasan ammattikorkeakoulu
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenOsittainen etätyömahdollisuus
    • 657925
    • 4.8.2025
    • Sopimuspalkka
    • 11.4.2025 13:19 - 1.5.2025 23:59
    • Hallinto- ja toimistotyöYleishallinnon johdon tehtävätPohjanmaaVaasaOppilaitos
    Yhteystietomme

    Rehtori, toimitusjohtaja Hannu Vahtera puh. 050 4733279
    Soittoajat: 15.4. klo 10-11, 24.4. klo 14-15, 29.4. klo 12-13

    Tietoa organisaatiosta

    VAMK on 4000 opiskelijan kansainvälinen, yhteisöllisyydestään kuulu sympaattinen ammattikorkeakoulu. Tavoitteemme on saada parhaat työnantajat ja tulevaisuuden ammattilaiset kohtaamaan toisensa.

    Vaasan seutu tunnetaan ympäri maailmaa energiateknologia-alan osaamisestaan. Pohjoismaiden merkittävin energiateknologian keskittymä on täynnä innovatiivisia yrityksiä ja työelämäverkostoja, ja meillä on vahva sitoutuminen koulutuksen, sekä tutkimuksen ja kehityksen edistämiseen.

    Sijainti
    Wolffintie 30
    65200 Vaasa

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Vaasan ammattikorkeakoulu

    Tuntiopettaja tekniikkaHakuaika päättyy31.7.202523:59

    Työavain 354894

    Vaasan ammattikorkeakoulu

    Tuntiopettaja, liiketalous ja tietojenkäsittelyHakuaika päättyy31.7.202623:59

    Työavain 353873

    Vaasan ammattikorkeakoulu

    Tuntiopettaja sosiaali- ja terveysalaHakuaika päättyy31.7.202523:59

    Työavain 354887

    Vaasan ammattikorkeakoulu

    PalvelujohtajaHakuaika päättyy1.5.202523:59

    Työavain 657925

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.