Palvelukeskushuoltajan sijaisuus, Nurmon alue - Seinäjoen kaupunki

Teponkartanon palvelukeskuksessa ja Onnelan ryhmäkodissa Nurmon alueella on tarjolla palvelukeskushuoltajan opintovapaan sijaisuus 24.8. - 20.12.2020. Sijaisuus mahdollisesti jatkuu tammikuulta 2021 - syksylle 2022.

Palvelukeskushuoltajan työnkuvaan sisältyy siivoustyötä, ruokapalveluun liittyviä tehtäviä ja avustavaa ikäihmisten hoitotyötä. Henkilön työvuorot sijoittuvat kahteen sijainniltaan vierekkäiseen vanhusten palveluasumisyksikköön.

Hyvän ammattitaidon lisäksi odotamme hakijoilta joustavuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä yhteistyötaitoja ja myönteistä asennetta ikäihmisiä kohtaan.

Edellytyksenä on alan työkokemus ja/tai soveltuva koulutus (esimerkiksi laitoshuoltajan ammattitutkinto), mutta tärkeintä on oikea asenne, kiinnostus ja motivaatio työntekoa kohtaan. Voimassaoleva hygieniapassi katsotaan eduksi.
Edellytämme Tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Seinäjoen kaupunki on savuton työpaikka. Palkkaus KVTES:n mukaan.

Sijaisuuteen haetaan ensisijaisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta. Olemme yhteydessä kaikkiin sopiviin hakijoihin ja perehdytämme sijaisen yksikköön.
Haku on jatkuva 9.8.2020 saakka ja sijainen valitaan hakuajan puitteissa heti, kun sopiva henkilö sijaisuuteen löytyy.

Lisätietoja

https://www.seinajoki.fi/sosiaali-ja-terveys/sosiaalipalvelut/ikaantyvien-palvelut/tehostettu-ymparivuorokautinen-palveluasuminen/

Tutustu työnantajaan

Palvelukeskusjohtaja Minna Ojala-Hurskainen, p. 044 470 0243 (17.7.2020 saakka) ja palvelukodin vastaava Mervi Koskiniemi, p. 044 776 0781 (20.7. - 7.8.2020).

Seinäjoen kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus, Ikäihmisten palvelut
Osoite: Tepontie 8, 60550 Nurmo

Tule meille töihin! Seinäjoen kaupunki alueen suurimpana työnantajana työllistää yli 4000 henkilöä. Valtteinamme ovat hyvät koulutusmahdollisuudet ja kannustus oman työn kehittämiseen. Seinäjoki on yksi Suomen menestyneimmistä kaupungeista. Meillä on vahva asenne, rohkeutta ja tekemisen meininki. Meitä on jo yli 63 000 ja kaupunkiseudulla asukkaita on 150 000. Viihtyisä kaupunkiympäristö, lyhyet välimatkat ja monipuoliset asumismahdollisuudet leimaavat kaupungin arkea. Suomen kuudenneksi suurimman markkina-alueen keskuksena kaupunki tarjoaa myös erittäin kilpailukykyiset kaupan palvelut. Seinäjoella on laadukasta koulutusta aina yliopistotasolle asti. Kaupunki on tunnettu suurista tapahtumistaan. Vapaa-aikaa voit viettää vaikkapa Rytmikorjaamon keikoilla, ja kaupunginkirjasto Apila valloittaa jokaisen kävijän. Meillä on tilaa isoille ideoille ja tulevaisuuden tekijöille.

www.seinajoki.fi (http://www.seinajoki.fi) www.avaruudenpaakaupunki (http://www.avaruudenpaakaupunki) www.elamaniseinajoki.fi (http://www.elamaniseinajoki.fi) www.facebook.com/seinajoenkaupunki (http://www.facebook.com/seinajoenkaupunki) www.twitter.com/Sjkkaupunki (http://www.twitter.com/Sjkkaupunki) www.linkedin.com/company/11284401 (http://www.linkedin.com/company/11284401) www.instagram.com/sjkkaupunki (http://www.instagram.com/sjkkaupunki) www.youtube.com/seinajoenkaupunki (http://www.youtube.com/seinajoenkaupunki)