Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Tule Veden tekijäksi Suomen toiseksi suurimpaan vesihuoltopalvelujen tuottajaan!

    Tampereen Vesi Oy huolehtii vedenhankinnasta ja -jakelusta sekä jätevesien viemäröinnistä ja puhdistamisesta Tampereella. Teemme lisäksi laajaa vesihuoltoyhteistyötä naapurikuntien kanssa. Liikevaihtomme on 73 M€. Meillä työskentelee noin 170 vesialan ammattilaista. Tule mukaan tekemään mielenkiintoista työtä, jolla on merkitystä niin yhteiskunnan toiminnan kuin ympäristön kannalta.

    Haemme asiakaspalveluumme kahta palveluneuvojaa.

    Tehtävät sisältävät asiakaspalvelun päivittäisiä tehtäviä, kuten asiakaspalvelua puhelimitse sekä sähköpostitse. Tehtäviin kuuluu myös vesisopimuksia, laskutusta, asiakaspalautteita, puhelinpalvelua sekä Vesitalon infopisteen tehtäviä.

    Perehdytämme sinut oman työnkuvasi lisäksi vesihuollon merkitykselliseen toimintaan.

    Katsomme eduksi aiemman kokemuksen asiakaspalvelu- toimisto ja myyntilaskutustehtävistä.

    Työ sijoittuu välille 5.5.2025 - 29.8.2025 tai sopimuksen mukaan.

    Tarjoamme sinulle mukavan ja rennon työyhteisön, Epassin lounasedun, kaupungin kuntosalin ja lakisääteisen työterveyshuollon.

    Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.

    Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä voit kysyä asiakaspalvelupäällikkö Katja Lindströmiltä, puh. 040 610 1628, etunimi.sukunimi@tampere.fi

    Hakuaika päättyy 16.2.2025.

    Tehtävää haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta. Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

    Lisätietoja

    https://www.tampereenvesi.fi/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Asiakaspalvelupäällikkö Katja Lindström, puh. 040 610 1628, etunimi.sukunimi@tampere.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Ihmisten elämään ja yhteiskuntaan voi vaikuttaa monella tapaa. Mutta mikä olisikaan tärkeämpää, kuin puhdas vesi? Tampereen Vesi tekee työtä, jolla on suuri merkitys koko seudulle. Tarjoamme ihmisille ja yrityksille elintärkeää ja turvallista talousvettä ja puhdistamme jätevedet tehokkaasti. Osaava henkilöstömme takaa laadukkaat vesihuoltopalvelut kaupunkilaisille ja alueen yrityksille. Meillä kannustetaan ammattitaidon ja itsensä kehittämiseen.

    Sijainti
    Viinikankatu 42 A
    33800 Tampere

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Tampereen Vesi Oy

    Prosessinhoitajaharjoittelija (3) / Tampereen Vesi Oy, kesätyöHakuaika päättyy16.2.202523:59

    Työavain VESI-04-5-25

    Tampereen Vesi Oy

    Palveluneuvoja (2) / Tampereen Vesi Oy, kesätyöHakuaika päättyy16.2.202523:59

    Työavain VESI-01-1-25

    Tampereen Vesi Oy

    Prosessinhoitaja (3), vedentuotanto / Tampereen Vesi Oy, kesätyöHakuaika päättyy16.2.202523:59

    Työavain VESI-04-3-25

    Monetra Oy

    Avoin harjoittelijahakemus Monetra PirkanmaalleHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain PIR-02-2-22

    Monetra Pirkanmaa Oy

    Avoin työpaikkahakemus Monetra PirkanmaalleHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain PIR-03-4-22

    Pirkanmaan hyvinvointialue

    Avoin hakemus, hallinto ja teknisen alan tehtävätHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 534000

    Tampereen kaupunki

    Controller / TalousyksikköHakuaika päättyy21.2.202523:59

    Työavain TRE-01-58-25

    Tampereen kaupunki

    Arkistoharjoittelija / Asiakirjahallinto, kesätyöHakuaika päättyy16.2.202523:59

    Työavain TRE-01-1287-24

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.