Siirry pääsisältöön
Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Palveluneuvoja

    Hakuaika päättyy 19.11.2025 klo 12:00

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Kauhavan kaupungissa on haettavana 19.11.2025 klo 12 mennessä palveluneuvojan toimi.

    Toimen alkusijoituspaikka on kaupungintalo.

    Palveluneuvojan tehtäviin kuuluu mm. kaupungin puhelinvaihteen, kaupungintalon neuvontapisteen, kuulutusten ja ilmoitustaulun hoitaminen sekä infotaulujen, kotisivujen ja sosiaalisen median päivittäminen. Palveluneuvoja käyttää kaupungin asianhallintaohjelmaa monipuolisesti ja auttaa kaupunginjohtajaa tiedonhankinnassa. Hän hoitaa ko-koustilavarauksia sekä muistamisiin, matkustusasioihin, henkilöstöetuuksiin, tilaisuuksien järjestämiseen ja toimistotarvikehankintoihin liittyviä tehtäviä sekä laskutusta.

    Palveluneuvojan tehtävä on asiakaspalvelutehtävä, jonka hoitajalla tulee olla myönteinen palveluasenne ja hyvät vuorovaikutustaidot. Tehtävän hoitamisessa tarvitaan tarkkuutta, hyvää tekstin tuottamisen kykyä sekä itsenäistä ja kehittävää työskentelyotetta, M365-osaamista sekä paineensietokykyä.

    Toimen kelpoisuusvaatimuksena on tradenomin tutkinto tai liiketalouden perustutkinto / merkonomin tutkinto.

    Arvostamme työkokemusta toimistoalalta, oma-aloitteisuutta, organisointikykyä ja tiimityöskentelytaitoja.

    Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Toimeen valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Toimi täytetään määräaikaisena ajalle 7.1. - 31.3.2026 sekä sen jälkeen toistaiseksi. Toimessa on kuuden kuukauden koeaika.

    Hakemukset jätetään sähköisenä Kuntarekryyn, www.kuntarekry.fi, 19.11.2025 klo 12 mennessä.

    http://www.kauhava.fi

    Lisätietoja antaa hallintojohtaja Liisa Salo, puhelin 050 330 5286,
    sähköpostiosoite etunimi.sukunimi@kauhava.fi.

    Kauhavan kaupunki

    Kauhavan kaupunki tarjoaa työntekijöilleen työsuhde-etuna mm. ilmaista kuntojumppaa ja laajat työterveyshuollon palvelut. Käytössämme on myös hyvinvointi-, liikunta- ja kulttuuri- sekä eBike-etu. Kauhavan kaupunki on savuton työpaikka.

    Kauhava on menestyvä seutukaupunki, Etelä-Pohjanmaan pohjoisosan kaupallinen ja hallinnollinen keskus. Asukasmääränsä perusteella Kauhava on Etelä-Pohjanmaan kunnista kolmanneksi suurin. Meillä on paljon elinvoimaisia ja innovatiivisia yrityksiä sekä runsas työpaikkatarjonta. Kauhavan kaupungintalo, koulut, päiväkodit sekä Hyvinvointikeskus toimivat uusissa toimitiloissa. Taloutemme on kunnossa, joten edellytykset tulevaisuuden menestykselle ovat kohdillaan.
    Tutustu ja innostu: www.kauhava.fi

    Helakaari 10

    Kauhava 62200

    Tutustu työnantajaan
    Kauhavan kaupunki
    Kauhavan kaupunki
    6853514.11.2025 klo 08:00 - 19.11.2025 klo 12:00VakinainenTyösuhde7.1.2026KVTES
    Hae työpaikkaaAdd to favorites
    Työpaikan tiedot Kauhavan kaupunki
    Kauhavan kaupunki
    6853514.11.2025 klo 08:00 - 19.11.2025 klo 12:00VakinainenTyösuhde7.1.2026KVTES
    Sinulle suositellut työpaikat